Irti sokerista - päivä 14: Miten tästä eteenpäin

Klikkaa tästä näkyviin luennon tekstiversio

Tänään on haasteen viimeinen päivä. Miltä nyt tuntuu? Onko haaste ollut hyödyllinen? Oletko saanut eväitä tulevaa varten? Jaa kokemuksesi kommenteissa 🙂

Sitten vielä päivän aiheeseen...

Kohtuus vai nollatoleranssi sokerin syömisessä?

Tutkimusten mukaan sokeri ei aiheuta aivan samanlaista riippuvuutta kuin esimerkiksi huumeet, alkoholi tai tupakka. Harvemmin meistä kukaan himoitsee puhdasta sokeria suoraan pussista, vaan himoitaan nimenomaan erilaisia herkkuja kuten karkkia, suklaata, leivonnaisia, keksejä, jäätelö jne.

Vaikka makeanhimo voi tuntua todella voimakkaalta ja sokerin kanssa voi olla epäterveellinen riippuvuussuhde, niin kyse ei kuitenkaan ole fysiologisesta riippuvuudesta. Toki terveyden kannalta on aina parempi mitä vähemmän sokeria söisi, mutta nollatoleranssi linjalle ei tarvitse lähteä.

Kuten yleensä kaikessa, niin tässäkin toimii kohtuus ja on järkevä säilyttää syöminen mahdollismman joustavana. Sokeria voi myös olla vaikea välttää täysin, eikä kohtuullisena määränä sokerista ole haittaa ja se kuuluu normaaliin ruokavalioon.

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan lisätyn sokerin saannin tulisi jäädä alle 10 prosenttiin (tämä vastaa noin 50 grammaa lisättyä sokeria) päivittäisestä energiansaannista. WHO:n (Maailman terveysjärjestö) suositus on sama, mutta he ovat kuitenkin todenneet vähentämällä lisätyn sokerin määrän 10 prosentista 5 prosenttiin (tämä vastaa noin 25 grammaa) voitaisiin lisätä terveyshyötyjä.

Toki jos itse kokee sokerittoman elämän itselleen sopivana vaihtoehto eikä koe jäävänsä mistään paitsi, niin ei lisättyä sokeria tietenkään tarvitse väkisin syödä.

Olennaista on oppia ymmärtämään ja tulkitsemaan mistä oma makeanhimo johtuu, sekä löytää sen avuksi työvälineitä. Jos aiemmin esimerkiksi ylenpalttinen makean mussuttaminen on pääasiassa johtunut tunnesyömistä, niin silloin on tärkeä oppia käsittelemään kyseisiä tunteita ja tilanteita muilla tavoin kuin herkuilla.

Tai vastaavasti jos makeanhimo johtuu vääristä ruokailutottumuksista, niin silloin on hyvä muuttaa ruokailutottumuksia paremmiksi.

Mitä kohtuus tarkoittaa sokerin käytössä?

Puhumme paljon kohtuukäytöstä ravintoon liittyvissä asioissa, mutta mitä tämä kohtuukäyttö sitten oikein tarkoittaa? Se voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa toteuttaa kohtuukäyttöä.

Yhdelle kohtuukäyttö voi tarkoittaa, että herkkuja syödään vain kerran viikossa herkkupäivänä tai sitten viikonloppuisin saa vapaammin herkutella. Joku voi haluta nauttia palan tai kaksi suklaata silloin kuin mieli tekee tai vaikkapa joka päivä.

Osa voi nauttia sokeriherkuista vain erikoistilanteissa kuten juhlissa tai lomalla. Osa voi pyrkiä korvaamaan valkoisen sokerin paremmilla vaihtoehdoilla.

Tärkeintä kohtuukäytössä on se, että syöminen on joustavaa eikä herkuttelu karkaa käsistä silloin kun nautit makeasta. Toisin sanoen sinä hallitset omaa sokerin käyttöä, eikä sokeri hallitse sinua.

Jollekin ei välttämättä toimi herkkupäivä kerran viikossa, koska sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa ja kyseisenä herkkupäivänä sitten ahmitaan makeaa kaksin käsin, joka päättyy huonoon oloon tai pahaan mieleen. Tämä ei missään nimessä ole tervettä tai järkevää, joten tällaiselle henkilölle voi olla fiksumpaa nauttia pieni määrä makea pitkin viikkoa.

Sinun pitää oppia tuntemaan itsesi ja miettiä millainen kohtuukäyttö sopii sinulle kaikista parhaiten. Kohtuukäytön oppiminen on erittäinen hyödyllinen tapa ja se auttaa pitkällä tähtäimellä elämäntapamuutoksessa.

Kuten olet aiempien päivien aikana oppinut, niin peruselintarvikkeet kuten myslit, leivät, mehut, jogurtit, kastikkeet jne. voivat sisältää hurjan määrän lisättyä sokeria ja tämä voi vaikuttaa paljon lisätyn sokerin kohtuukäyttöön.

Vaikka et siis söisi muuten makeaa, niin monien elintarvikkeiden käytön myötä voi huomaamatta kertyä piilosokeria päivittäin melkon paljon. Eli on tärkeää oppia myös lukemaan tuoteselostuksia ja valitsemaan mahdollisimman hyviä tuotteita.

Miten jatkaa

Sinulla on nyt hyvä alku. Olet saanut tietoa ja työkaluja etenemiseen.

Erityisesti jos mielessä on elämäntapamuutos tai suurempia hyvinvoinnin tavoitteita, saattat kaivata lisätukea.

Osa on saattanut myös huomata, että joskus väliaikainen ruokavalion muutos ei riitä pidemmällä tähtäimellä. Silloin tarvitaan hieman pitkäjänteisempää ohjausta.

Yksi hyvä vaihtoehto on meidän vetämä Muutos-valmennus. Tässä haasteessa on ollut mukana myös monia valmennuksessa olevia.

Haaste ja valmennus eroavat toisistaan siinä, että valmennuksessa edetään rauhallisempaa tahtia ja pyritään rakentamaan hiljalleen elämänpituisia tapoja kaikista hyvinvoinnillemme olennaisista asioista (mm. ruokavalio, liikunta, stressinhallinta, uni/lepo).

Erilaisia tavoitteita?

Useimmiten aloitetaan joku painotavoite mielessä, mutta valmennuksen edetessä keskiöön tulee yhä enemmän oman olotilan kehitys (enemmän energiaa, sekä parempi olo niin henkisesti kuin fyysisesti). Aina painotavoitteita ei edes ole.

Painotavoitteiden saavuttaminen tulee vähän niinkuin kaupan päälle kun yleinen olotila paranee.

Valmennuksen keskiössä ovat ne käyttäytymismallit, ajatukset ja tunteet, jotka johtavat tavoitteistamme poispäin vieviin ruoka- ja elämäntapavalintoihin.

Elämänmuutos on helpompi tehdä tuetussa ympäristössä, jossa on tilaa myös arjen kiireille ja haasteille.

Jos et ole jo mukana valmennuksessa, lue tästä lisää seuraavasta Muutos-valmennuksesta.

Mikäli et ole vielä liittynyt Muutos-valmennukseen, niin parin päivän päästä umpeutuu mahdollisuus kokeilla Muutos-valmennusta maksutta!

Tämän sisällön sinulle tarjoaa Muutos-valmennus (kaikki oikeudet pidetään) / [email protected]

>