Irti sokerista - päivä 2: Sokerin haitat ja mitä tehdä jos "lipsahtaa"

Klikkaa tästä näkyviin luennon tekstiversio

Miksi sokeri on haitallista?

Nykyään sokeria voi olla todella vaikea välttää kokonaan, koska sitä löytyy niin monista tuotteista piilosokerina, eikä pieni määrä sokeria edes haittaa. Ongelma kuitenkin on se, että sokeria syödään valtavia määriä. Esimerkiksi suomalainen käyttää vuodessa sokeria reilut 30 kiloa ja päivää kohden sokeria kertyy keskimäärin noin 80 grammaa.

Useimmiten ajatellaan, että sokeri on haitallista vain hampaille ja se lihottaa, mutta monien tutkimusten mukaan sokeri aiheuttaa paljon muitakin terveysongelmia. Kuten ensimmäisessä päivässä puhuttiin, niin sokeri on myös erittäin koukuttava yhdiste.

Liiallinen sokerin syöminen muuttaa suoliston normaalia bakteerikantaa ja lisää haitallisten bakteerien kasvua. Haitalliset bakteerit elävät sokerilla, joka sitten taas aiheuttaa hiivojen lisääntymistä ja tämä taas edelleen lisää makeanhimoa. Usein myös erilaiset suoliston ongelmat kuten turvotus, ilmavaivat ja ummetus voivat helpottua sokerin vähentämisellä.

Suoliston hyvinvointi on kuitenkin yksi tärkeimmistä terveyden perusteista.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi, runsas sokerin käyttö lisää riskiä sairastua moniin sairauksiin kuten aikuistyypin diabetekseen, tiettyihin syöpiin, astmaan, rasvamaksaan, masennukseen, keskittymishäiriöihin ja muistisairauksiin. Liiallinen sokerin käyttö sotkee myös hormonitoimintaa.

Näiden lisäksi moni ei tule välttämättä edes ajatelleeksi, mutta sokeri huonontaa myös ihon kuntoa. Sokeri vaikutta kollageenin tuotantoa ja lisää tulehduksien määrää kehossa.

Millaisia vieroitusoireita voi olla tiedossa kun lopetat tai vähennät sokeria?

Mitä enemmän syöt makeaa, niin sitä enemmän sinun tekee sitä mieli ja elimistösi kaipaa sokeria. Alussa sokerista luopuminen tuntuu varmasti hankalalta ja elimistö vastustaa sokerittomuutta.

Todennäköisesti voit kokea joitakin vieroitusoireita näiden kahden viikon aikana, kun alat vieroittumaan sokerista. Sokerin vieroitusoireet muistuttavat aikalailla krapulaa. Ehkä suurin osa meistä onkin joskus kokenut krapulan oireet, eivätkä ne ole missään nimessä mukavia tuntemuksia, mutta kuitenkin vaarattomia ja ohimeneviä.

Vieroitusoireita voivat olla esimerkiksi päänsärky, huono olo, kiukkuisuus, keskittymisvaikeudet ja väsynyt olo. Ajatuksesi saattavat pyöriä koko ajan herkkujen ympärillä ja sinun tekee näitä kahta kauheammin mieli.

Eli kannattaa siis varautua siihen, että alkua voi tuntua todella hankalalta ja jopa kamalalta, sekä mieti jo etukäteen valmiit vastaukset niille, jotka yrittävät tarjota sinulle herkkuja. Mutta älä huoli tai säikähdä tästä, tämä on täysin normaali reaktio. Oireet hälvenevät hiljalleen, yleensä muutamassa päivässä ja kahden viikon jälkeen sinun ei tee enää samalla tavalla mieli makeaa.

Sokeri "tappaa" makuaistin

Jos olet syönyt makeaa pitkään ja paljon, niin olet saattanut jo huomata ettei mikään maistu enää riittävän makealta ja sokerin käyttömäärätkin ovat kasvaneet tämän myötä.

Liiallinen sokerin käyttö siis peittää muut maut ja todellakin tappaa tai turruttaa makuaistin.

Kun olet vältellyt sokeria jonkin aikaa, niin alat taas maistamaan maut eri tavalla ja paremmin. Yhtäkkiä marjat tai mango alkavat maistumaan sinunkin suussa makealta. Yleensä alat myös samalla maistamaan miten makea esimerkiksi karkki todellisuudessa on. Vaikka ennen pidit siitä, niin nyt saat helposti huomata pienemmän määrän riittävän tai koet karkit ihan liian sokeriksi jatkossa.

Mitä tehdä jos tapahtuu “lipsahdus” haasteen aikana?

Mitä sitten jos huomaat olevasi puolivälissä suklaalevyä tai jäätelöpurkkia?

1. Nollaa tilanne

2. Käy läpi miten näin pääsi käymään

3. Jatka eteenpäin entistä kyvykkäämpänä selviytymään seuraavista koitoksista

*Nollaa tilanne. Ota syvä henkäys sisään, ja ulos. Anna itsellesi lupa olla ihminen, sillä kenenkään ei tarvitse olla täydellinen.

Hyvinvointiin ei ole oikotietä, vaan se on matka, jota kuljetaan askel askeleelta. Lähes poikkeuksetta jokaiselle matkalle sattuu niitä upeita huippuja ja syviä laaksoja, auringonpaistetta ja myrskyjä, ilon ja surun hetkiä.

Kokeile nauraa ääneen (tai jos se on tilanteessa epäsoveliasta niin sitten hiljaa mielessäsi), “oho, mitäs nyt tapahtuikaan - ei mennyt ihan nappiin”. Varsinkin aluksi tuo voi tuntua väkisen tekemiseltä, mutta se tulee auttamaan huomattavasti enemmän pitkällä tähtäimellä kuin itsensä syyllistäminen tai häpeä koskaan voi.

Positiivisesta tai neutraalista tunnetilasta on paljon helpompi hypätä takaisin tavoitteiden mukaiselle polulle. Itsensä ruoskiminen johtaa huomattavasti helpommin hanskojen tiskiin heittämiseen (kaikki tai ei mitään).

Tietyin väliajoin vanhoihin tapoihin palaaminen on hyvin luonnollinen osa muutosprosessia, kyseessä ei ole “epäonnistuminen”. “Lipsahduksesta” tulee ongelma ainoastaan, jos siitä muodostuu tekosyy jatkaa vanhaa elämäntapaa seuraavan viikon tai kuukauden ajan... Tarkoitus ei ole siis käyttää armollisuutta tekosyynä jatkuvasti.

*Käy läpi miten näin pääsi käymään. Hyödynnä mahdollisuus oppia mistä tämä johtui ja kuinka voit minimoida sen tapahtumisen mahdollisuuksia jatkossa.

Kysy itseltäsi esimerkiksi:

1. Mitä minulle tapahtui? Missä olosuhteissa se sattui?

2. Mitkä asiat johtivat tähän? Mitä tunteita ja ajatuksia koin ennen tapahtumaa?

3. Minkälaisia päivän ateriat ovat olleet? Entä ateriavälit? Olenko syönyt riittävästi ja tarpeeksi usein?

4. Mitä voisin tehdä toisin seuraavalla kerralla? Mitä minä olen oppinut tästä?

5. Minkä toimenpiteen tekemiseen voin sitoutua ja tehdä JUURI NYT jatkaakseni eteenpäin?

*Jatka eteenpäin entistä kyvykkäämpänä selviytymään seuraavista koitoksista.

Tärkeintä on nollata tilanne, eli neutralisoida mahdollinen negatiivinen tunnetila (häpeä/syyllisyys), pohtia mitä tästä voi oppia ja sen jälkeen jatkaa vain eteenpäin. Nyt kävi näin. Sen sijaan, että luovutan ja heitän hanskat tiskiin, nyt on uusi mahdollisuus jatkaa kohti tavoitteitani.

Tämän sisällön sinulle tarjoaa Muutos-valmennus (kaikki oikeudet pidetään) / [email protected]

>