Tehostartti syksyyn - mitä seuraavaksi

Liity mukaan Muutos-valmennukseen: 
Ensimmäinen kuukausi vain 9 €​​

Bonus - Neljäs päivä: Mitä tehdä hyvän alun jälkeen?

Hieno homma, olet nyt kolmen edellisen päivän aikana keskittynyt erittäin tärkeisiin hyvinvoinnin osa-alueisiin. Samalla olet positiivisesti vaikuttanut omaan aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tukemiseen. Tämä on hieno startti kesään.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin 8 tärkeää asiaa:

  1. 1
    Saavuttaaksesi itsellesi asettamasi tavoitteet sinun tulee ottaa ravinnon ja liikunnan lisäksi huomioon muutkin hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Päästäksesi haluamaasi kuntoon ei riitä, että keskityt vain syömääsi ruokaan. Elämäntapamuutoksissa on tärkeää ottaa huomioon syömisessä myös henkiset ja tunneperäiset asiat. Unella, nesteytyksellä ja stressin hoidolla on todella suuri merkitys painonpudotukseen. Ilman kokonaisvaltaista hyvinvointiin opastamista on pysyvä onnistuminen vaikeaa.
  2. 2
    Elämäntapamuutos ei voi perustua pääasiallisesti kieltoihin tai tiukkoihin sääntöihin. Monet laihdutusohjelmat tai dieetit perustuvat siihen, että jotkin tietyt ruoat kielletään. Näin voi saada nopeita tuloksia lyhyellä tähtäimellä, mutta se, että et ikinä saisi syödä mitään herkullista, ei vain ole mahdollista eikä anna kestävää tulosta. Ennemmin tai myöhemmin sorrut ja lopetat ohjelman noudattamisen ja palaat ”normaaliin” elämään.
  3. 3
    Elämäntapamuutoksen eteneminen ja rakenne on tarkkaan suunniteltu. Kukaan ei pysty omaksumaan yksin elämäntapamuutosta materiaaleja lukemalla. On tärkeää, että sinua muistutetaan uusista tavoista säännöllisesti ja tuetaan niiden toteuttamista pitkällä aikavälillä. Kaikkia asioita ei voi nimittäin oppia yhdellä kertaa. Uuden tavan oppimiseen menee monesti jotain 10 - 90 päivän väliltä.
  4. 4
    Valitsemasi oppaan tai valmentajan opit ovat tieteellisesti todettuja ja päteviä. Ohjeistuksen tulee perustua tutkittuun tietoon ja menetelmiin kaikilla olennaisilla hyvinvointiin vaikuttavilla osa-alueilla. Yhden totuuden sijaan pitää pystyä hyväksymään ja olemaan valmis muuttaa omia käsityksiä uuden tiedon pohjalta.
  5. 5
    Ei turhia nälän kokemisen tunteita tai hulluja hikitreenejä. Ihmisen ei kuulu kokea voimakasta nälän tunnetta, ei edes silloin, kun tarkoituksena on pudottaa painoa. Liian vähäinen syöminen ajaa kehon säästöliekille, jolloin se ei käytä tehokkaasti rasvavarastoja. Harvan itsekuri kestää tällaista taistelua omaa kehoaan vastaan loputtomiin, minkä vuoksi kaloreiden rajoittaminen ei toimi. Myöskään liiallinen liikunta kulutuksen näkökulmasta ei johda tuloksiin. Tärkeämpää on tehdä liikkumisesta mukavaa. Kun keho on saatu ruokavalion avulla toimimaan ensin oikein, tuntuu liikkuminenkin mielekkäältä.
  6. 6
    Ryhmän ja valmentajien jatkuva tuki. Moni kokee, että on vaikea onnistua yksin ilman tukea erityisesti kun alun alkuhuumaa alkaa laantua. On erittäin hyödyllistä saada tarvittaessa henkilökohtaisempaa tukea haastaviin hetkiä valmentajalta tai samassa tilanteessa olevilta.. Sekä valmentajat että muut samassa valmennuksessa olevat voivat jakavat reseptejä ja vinkkejä hyvistä oivalluksistaan. Ryhmän avulla saavutat keskimäärin parempia tuloksia kuin yksin!
  7. 7
    Syö oikeaa ruokaa annospussien tai lisäravinteiden sijaan. Pitkällä tähtäimellä terveyttä edistävä ruokavalio ei perustu valmiisiin annospusseihin tai erikoisruokiin. Sopivat elintarvikkeet löydät omasta lähikaupastasi. Järkevillä ja suunnitelmallisilla valinnoilla ruokaan käyttämäsi rahamäärä voi jopa vähentyä.
  8. 8
    Päivittäiset tässä hetkessä tekemäsi säännölliset teot luovat tulevaisuutesi. Jokaisessa hetkessä voit tehdä paremman valinnan, jonka seurausta on tavoitteidesi saavuttaminen. Minkä konkreettisen arjen teon voit tehdä nyt, joka auttaa sinua tekemään hyvinvointiin liittyvistä tavoitteista totta?

Se oli siinä. Sinulla on nyt erinomainen alku uuteen oloon. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Nyt olennaisin kysymys onkin, että miten pääset pisteestä A, jossa olet nyt, pisteeseen B joka on tavoitteesi? Ja miten tämä onnistuu helpoiten, nopeiten ja pienimmällä vaivalla välttäen ne yleisimmät sudenkuopat, jotka usein ajavat elämäntapamuutoksen raiteiltaan.

Kuten tiedät, yleisesti vain noin 5 % yrityksistä tuo kestäviä tuloksia tarkastellessa tilannetta vuoden seurantajaksolla. Toisin on Muutos-valmennuksen avulla. Verkkovalmennuksena toimiva Muutos-valmennus on suunniteltu siten, että käymällä viikoittain läpi saamiasi materiaaleja alat ymmärtää kehosi ja mielesi toimintaa.

Sinun tarvitsee vain seurata ja toteuttaa valmennuksessa annettavia toimintaohjeita. Valmennus ei perustu ”syö tätä enemmän ja vähennä tätä” -metodiin vaan uusien tapojen opetteluun. Vähitellen vanhat huonot tapasi poistuvat ilman, että jäät kaipaamaan niitä siirtymävaiheen jälkeen. Muutos on pysyvä myös valmennuksen jälkeen.

Valmennus on lähtökohtaisesti 12 kk:n pituinen, mutta toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi katkaista aina ennen uuteen kuukauteen siirtymistä. Valmennukseen sisältyy myös maksuton taukovaihtoehto jos elämäntilanne syystä tai toisesta muuttuu. Jatkat sitten vain siitä mihin jäit.

Ensimmäinen kuukausi on 9 €, jonka jälkeen hinta on 29 € sisältäen verkkoalustalla olevat kurssimateriaalit, valmentajien tuen, sekä pääsyn vain valmennettaville tarkoitettuun yhteisöön.
Viikoittaisilla luennoilla kerromme videoiden, äänitteiden ja kirjallisten materiaalien avulla, mihin sinun tulee kiinnittää huomiota ja mitä uusia tapoja alat omaksua osaksi päivittäisiä rutiineja. Saat myös reseptejä ja liikuntavideoita.

​Muutos-valmennus sopii sinulle jos:

Olet kokenut hankalaksi onnistua muilla tavoilla

Suurin osa ”laihdutusohjelmista” tai dieeteistä perustuu vanhanaikaisiin käsityksiin, joissa perustavana ajatuksena on kieltää tiettyjä ruokia. Näistä yrityksistä 95 % epäonnistuu, ja sen takia moni ajautuu jojoilemaan, jossa paino ensin laskee, mutta palaa varsin pian takaisin tai jopa nousee.

Haluat pudottaa painoa pysyvästi

Valmennus muuttaa suhteesi ruokaan ja elämään niin, että tulokset pysyvät jopa vuosien ajan valmennuksesta. Tämä onnistuu rauhallisesti tapoja muuttamalla ilman tahdonvoimaa tai pakottamista.

Koet haastavaksi elää terveellisesti

Muutos-valmennus on kokonaisvaltaista, ja se ottaa huomioon ravinnon lisäksi myös tunneperäiset asiat. On vaikea tehdä järkeviä ruokailun liittyviä valintoja, jos tunnepohjainen side syömiseen on vääristynyt. Käytämme kehittyneitä valmennusmetodeja kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin parantamiseen. Keskiössä on ravinto, lepo, henkinen energia, yleinen terveydentila ja liikunta.

Olet ajoittain väsynyt ja koet usein nälän tunnetta

Muutos-valmennuksessa opit tunnistamaan erilaisia nälän tunteita. Oikeanlaisen ravinnon avulla keho alkaa toimia oikein, jolloin kehon luontainen energiataso ja tasapainotila palautuvat. Huomaat, ettei sinun enää tee samalla tavalla mieli herkutella tai ylensyödä. Terveellisestä ravinnosta tulee luontainen elämäntapa.

Haluat parantaa terveydentilaasi kaikilla osa-alueilla

Koska ruoalla ja muilla elintavoilla on suuri vaikutus terveyteemme, Muutos-valmennuksessa olleet ovat todenneet painon pudonneen, energiatasojen kasvaneen ja henkisen olotilan muuttuneen paremmaksi – ja ennen kaikkea he ovat olleet tyytyväisiä tapahtuneeseen muutokseen. Tietyissä sairauksissa, esimerkiksi diabeteksessa, kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja korkeassa verenpaineessa, ruokavaliolla on myös vaikutusta oireiden hoitoon.

Tällä hetkellä sinulla on kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen on olla tekemättä mitään. Sen lisäksi, että silloin alkuperäinen ongelma ei katoa, on myöskin todellinen riski siihen, että hyvinvointisi heikkenee ja ongelmat kasvavat niin kauan kunnes alat tehdä muutoksia. Joten se ei ole ratkaisu. Voit myös tehdä jotain muuta tai valita jonkun muun lähestymistavan. Kysymykseksi nousee kuitenkin, että miksi?

Sekä sinä että minä molemmat tiedämme, että tämä edessäsi oleva tilaisuus on se mikä tuo pysyviä tuloksia. Ja se on juurikin vaihtoehto numero 3: liity nyt mukaan valmennukseen ja hoida hyvinvointisi kuntoon. Ja kyllä, tähän kuuluu myös rahallinen investointi… ja tämä saattaa laittaa sinua hieman epämukavuusalueellesi, mutta mistä luulet että mistä pysyvä muutos ja kasvaminen koostuu?

Sen vuoksi sinun on hyvä olla itsellesi rehellinen ja tehdä se mitä täytyy tulosten saamiseksi, jotta sinun ei tarvitse olla tässä samassa ongelmallisessa tilanteessa taas ensi tammikuussa. Tee päätös nyt ja hoidetaan tämä nyt kerrankin kuntoon kun liityt painamalla alla olevaa painiketta tai siirtymällä ruudulla näkyvään osoitteeseen kirjoittamalla se selaimesi osoitekenttään.

Vanha kiinalainen viisaus sanoo, että paras aika istuttaa puu oli 20 vuotta sitten. Toiseksi paras aika on tänään.

​Saat kaiken tämän heti liittyessä:

  • Pääsyn Muutos-valmennuksen kurssialueelle, jossa luomme yhdessä uuden pysyvän elämäntyylisi.
  • Alkukartoituskysely ja ensimmäiselle kahdelle viikolle suunniteltu elämäntapamuutoksen pikastartti (valmennuksen aloituspäivästä kahden viikon kuluessa).​
  • Pääsyn vain valmennuksessa oleville tarkoitettuun Muutos-heimo tukiyhteisöön.
  • Todella avuliaan ja sitoutuneen valmennustiimin muutoksen tueksi.
  • Bonus #1: Apua Muutokseen -tukiopas
  • Bonus #2: Liikunta- ja kehonhuoltovideoita, sekä ohjeet venyttelyyn.
  • Bonus #3: Reseptikirjasto inspiraatiota varten.
  • Bonus #4: Rentoutumis- ja mielikuvaharjoiteäännitteitä.
  • Bonus #5: Kuukausittain uusia syväluotaavia bonusluentoja.
  • Bonus #6: “VVV - Viisi vastausta viideltä” -osio.

  • Muutos-takuun, eli jos et ole tyytyväinen voit milloin tahansa lopettaa valmennuksen ja ensimmäisen 14 päivän aikana saada myös rahasi takaisin.

Liity mukaan Muutos-valmennukseen: 
ensimmäinen kuukausi vain 9 €


Extra takuu: 
Käy läpi koko vuoden valmennus sen normaalissa aikataulussa ja tee pyydetyt tehtävät ja ole tarvittaessa yhteydessä valmentajaan, jotta voimme auttaa. Jos et ole tyytyväinen, saat rahasi takaisin ja me maksamme sinulle 100 € vaivannäöstäsi.

Liity mukaan Muutos-valmennukseen: 
ensimmäinen kuukausi vain 9 €

Liity mukaan Muutos-valmennukseen: 
ensimmäinen kuukausi vain 9 €

>