Liity viimeistään 27.9. ennakkohintaan Muutos-valmennukseen ja saat suunnan ihannepainoon 5.10. alkavassa syksyn Muutos-valmennuksessa!

Lähetetty Google -sivustolla Google
Pirjo Anttila profile picture
Pirjo Anttila
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kaikki sujunut alusta alkaen erinomaisesti, käsittämätöntä oikeastaan että ei minkäänlaisia ongelmia. Yleensä muutama viikon jälkeen on jotain mennyt pieleen, nyt ei ole nälkä, ehkä sen ansiosta että syön oikein, myös iltapäivällä. Nyt ei tarvitse puputtaa illalla kaikkea. Paino laskee tasaiseen tahtiin, punnitsen viikonloppuna. Enkä mieti muuten painoa tms. Aikaa on loppuelämä muutokseen. Olen oppinut valinnat, kun se tulee eteen. Ainoa haaste tuo liikuntapuoli kun paljon kipuja ja liikuntarajoitteita, mutta pyrin liikkumaan lähes jokapäiväistä kuitenkin. Kotijumpista olen kiitollinen, siis haasteista, vaikken pysty täysin niihin nii teen minkä voin. Kuitenkin ne on eteenpäin. Olen todella kiitollinen ja tämä tuli juuri oikeaan aikaan kun polvikuluma kivut alkoi tänä syksynä. Tämä uutena oireena muiden lisäksi. Kiitos teille 🥰
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tiina Lagerkrantz profile picture
Tiina Lagerkrantz
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyviä, pieniä tapoja, sopivan hitaaseen tahtiin omaksuttavia. Hyvää tutkimustietoa luennoilla. Pienet oivallukset arjessa tiputtaneet jo 4 kg painosta pois.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tiina RK profile picture
Tiina RK
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä, monipuolinen, kattava valmennus. Ammattitaidolla tehty. Antaa tilaa omalle toteutukselle. Olen oppinut olemaan kärsivällinen, hyväksyvä itseäni kohtaan ja tekemiini valintoihin. Maltillinen herkuttelu kuuluu elämään ja en koe siitä enää harmitusta/syyllisyyttä. Oma sokerikoukku on enää minimaalinen aiempaan nähden. Kaikki asiat soljuu eteenpäin arjen pienien muutosten myötä. Ympärysmitta on pienentynyt ja olo keventynyt. Suosittelen. - ota vaikka kokeilujakso alkuun!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Indrek Kaljuste profile picture
Indrek Kaljuste
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Toimi
Lähetetty Google -sivustolla Google
Eija Askolin profile picture
Eija Askolin
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen ollut aina liikunnallinen, omasta mielestäni myös ruokailu ollut terveellistä, ei eineksiä, vaan oikeaa kotiruokaa ; nyt 8kk. takana ja kiitollinen hyvistä vinkeistä proteiinin etc. muiden suhteen , hyviä mielikuvaharjoituksia, olen oppinut paljon uutta. Toivottavasti nämä viikkoraportit pysyisivät vielä kauan luettavissa ja kertailuja varten emailissani. Painoni on pudonnut vain 2kg mutta uskon, että toiset 2 kg putoaa vielä 4 kk. aikana, jolloin olen saavuttanut sen minkä laitoin tavoitteekseni. Itse tiedän ja tunnen, että olen saanut Muutoksessa NIIN paljon, josta olen kiitollinen koko joukollenne ! Ikäni ja tavoitteeni ovat kohdallaan , kaikki on hyvin ja näillä uskon hyvin selviytyväni loppuelämäni. Voin hyvin suositella Muutosta 👍❤️
Lähetetty Google -sivustolla Google
Marja-Liisa Nurmela profile picture
Marja-Liisa Nurmela
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Asiat avattu ja selitetty laajasti. Sopii kaikille. Jokainen voi ottaa sopivan määrän tietoa runsaasta annista. Motivaatiotakin herätellään aika ajoin. Itse on kuitenkin nähtävä vaivaa, jotta edistystä tapahtuisi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Marja-Stiina Suihko profile picture
Marja-Stiina Suihko
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tehokas ohjelma. Tuloksia tulee, ja koko ahan vahvistuu kokemus, että kaikki riippuu itsestä ja omista valinnoosta. Valmennus tukee hienosti uusien elämäntapojen vakiinnuttamisessa. Kokonaisuudessaan palvelu on digi-monimutkainen. Materiaalia on hirveästi ja monissa paikoissa. Välillä aivot ovat punaisella, kun koettaa etsiä jotakin joskus esillä ollutta tai ohi vilahtanutta. Muutos-kuminauhat tilasin ja ne ovat oikein hyvät. Ohjevideoissa saisi vain olla muutama ohjelma, tallenne, jossa ohjattaisiin koko treeni alkulämmittelyineen, toistettuine liikesarjoineen sekä venyttelyjneen. Sellainen olisi suureksi avuksi kotikuntosalin pitämisessä osana viikko-ohjelmaa. Lisäksi toistan usein teille annetun palautteen luentotallenteiden ja bonuksena tulleiden mielikuvaharjoitusten äänenkäytöstä puhetekniikasta. Puhenopeus ja esitystapa on melkoista tykitystä, mikä on välillä jopa este itse asiaan keskittymiselle. Kaveri on sympaattinen ja tietää paljon, mutta viestin perillemenon ja omaksumisen kannaalta esitystapa on väärä.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Merja Kärki profile picture
Merja Kärki
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Aloitin hyvin epäilevästi,mutta paino on tippunut pikkuhiljaa. Kerran viikkoa luennot ovat auttaneet keskittymään pieniin asioihin kerrallaan. Tykkään, että voi kuunnella luennot omassa tahdissa.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Seija Mäki-Kuutti profile picture
Seija Mäki-Kuutti
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kiitos tähänastisesta. 8 kk on nyt takana ja valmennus on antanut uusia, pysyviä keinoja ja ajatusmalleja elämäntapamuutokseen. En taitaisi olla tässä ilman marraskuista aloittamispäätöstäni. Matka jatkuu vielä 4 kk:n verran. Olette kaikki ansainneet luottoni.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Airi Salmi profile picture
Airi Salmi
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyviä ravintoneuvoja on paljon tullut minulle uutena. Kiitos niistä. myös liikuntaosiot on mahtavat. ainoa mistä kritisoin on liian pitkä kestoinen. viikossa vois loppuosassa olla kaksi viikkoluentoa. Väsyttää vuosi kuunnella joka päivä luentoa. Ja tiivistetymmästi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Rauni Kortesalmi profile picture
Rauni Kortesalmi
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen tyytyväinen. Ohjaus on motivoivaa ja innostavaa. Tärkeintä on ollut muutos: syömällä hyvin, usein ja terveellisesti laihtuu. Omassa työssäni olin kohdannut ihmisiä jotka joutuivat terveyssyistä dieetille ja kertoivat siitä että pitää syödä enemmän kuin ennen ja hämmästelivät painonlaskua. Nyt olen elänyt tämän todeksi. Teen kasvispainotteista ruokaa ja olen innostunut ruoanlaitosta. Olen ottanut ohjelmaa käyttöön voimieni mukaan ja vielä on tehtävää.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Virpi Ekosaari profile picture
Virpi Ekosaari
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Muutos valmennuksen yhteydessä olen oppinut oivaltamaan todella paljon kuinka paljon hyvällä ruokailulla kuin ruokarytmillä on vaikutusta elämän laatuun kuin myöskin omaan jaksamiseen. Olen ollut todella tyytyväinen siihen, että tämä ei ole mikään laihdutus kuuri vaan laittaa ihan todella miettimään mikä on itselle tärkeää elämäntapa muutoksessa kuin mitä hyötyä siitä on. Oikein paljon kiitoksia, että olette rauhallisessa tahdissa näitä ohjeita tuonneet opittavaksi ja sisäistettäväksi omaan elämään sopivaksi. Nyt on ollut oikein hyvä fiilis tästä muutosvalmennus jutusta. Jatkakaa samaan malliin asioiden esiin tuontia.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Seija Maijala profile picture
Seija Maijala
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen oppinut syömään terveellisemmin ja rauhallisemmin. Juon enemmän vettä. Olen laihtunut 8 kg puolen vuoden aikana ilman nälän tunnetta ja suurta haasteen tunnetta. Suolisto voi paremmin valmennuksen ansiosta ja vaihdevuosioireet ovat helpottaneet.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Elina Kokkoniemi profile picture
Elina Kokkoniemi
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Ihanan lempeä valmennus, josta innostuu, koska etenee yksi pieni muutos kerrallaan. Tosi pian huomasin muutoksia.
Lähetetty Google -sivustolla Google
marko härkönen profile picture
marko härkönen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sain -11 kg pois. Yllättävän monipuolinen nettivalmennus. Lähdin mukaan tavoitteena tehdä ruokavalioremontti ja päästä eroon reilusta 10 kg:sta ja siinä onnistuin. Yllätyksekseni kipinä liikuntaa syttyi ja jotenkin innostuin monista uusista asioista, kuten ruoanlaitosta. Osa valmennuksen materiaaleista ei koskettanut minua, mutta jätin ne vain välistä. Olen erittäin tyytyväinen, että lähdin mukaan ja sitouduin koko vuoteen, koska parissa kohdassa olisi muuten saattanut usko loppua ja homma jäädä kesken.
Lähetetty Google -sivustolla Google
seija takala profile picture
seija takala
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tämä valmennus on osoittautunut todella tehokkaaksi, kunhan vaan keskittyy annettuihin tehtäviin ja noudattaa niitä. Itselleni ratkaiseva ohje on ollut "syö hitaasti 80%täyteen". Sen kun pitää aina syödessä mielessä tulee tuloksia. Itse asetin hyvin maltillisen painonpudotustavoitteen, jotta en pettyisi. Nyt 8kk kuluttua olen yli 2 kg alle tavoitteeni, eli paino on pudonnut yli 7kg. Vyötärönympärys on - 5cm ja vaatekaapista on löytynyt paljon uutta päälle pantavaa! Olo on kevyt ja mieli virkeä, tasapainoinen. Elämässä on tänä aikana tapahtunut paljon muutakin hyvää. Olen tutkaillut itseäni aika syvältä ja pystynyt päästämään irti monesta itseäni kahlinneesta ajatuksesta. Elämä on sen myötä tuonut eteeni ihania asioita! Olen tosi innoissani Muutos-valmennuksesta.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Anu Hakala profile picture
Anu Hakala
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kerrankin järkevä,johdonmukainen,kikkailematon muutos🌻🌞🌻
Lähetetty Google -sivustolla Google
Kirsti Finnskog profile picture
Kirsti Finnskog
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Parasta mitä minulle on tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Olen ylpeä, iloinen ja kiitollinen, että aloitin tämän muutosprosessin! Kiitos kannustuksesta ja mahtavasta sekä hyvin suunnitellusta kurssista.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Asta Suonio profile picture
Asta Suonio
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tärkeistä asioista muistutetaan usein, kuten hitaasti syömisestä. Kertaus on opintojen äiti.
Lähetetty Google -sivustolla Google
marika niemi profile picture
marika niemi
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen saanut tällä konstilla itsestäni 9kg pois 3 kuukaudessa. Enkä nälkää ole nähnyt ja jopa herkkuja joskus syöny.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Anja Ruuskanen profile picture
Anja Ruuskanen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen puolen kilon päässä tavoitteestani. Tämän matka on ollut erityinen ja uskon, että opitut tavat seuraavat elämässäni senkin jälkeen, kun valmennus päättyy. Olen tosi iloinen, että lähdin tähän. Lisäksi olen taas mukana kuntosalilla, jossa kuntosalin lisäksi on ryhmäjumpat ja jooga/venyttely sekä uinti.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Eve Tara-Vahde profile picture
Eve Tara-Vahde
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tää on hyvä ja hiljaa hyvä tulee. Loistavat työkalut, kiitos😍
Lähetetty Google -sivustolla Google
siru tuominen profile picture
siru tuominen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Minulle tärkein asia on ollut tässä muutos-valmennuksessa henkinen kasvu ja teiltä on aina saanut apuja ja tukea eri ongelmatilanteissa. Kiitos teille, olette mahtavia! <3
Lähetetty Google -sivustolla Google
Henna N profile picture
Henna N
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä tuki, tsemppaava, apua löytyy sitä tarvittaessa, herättelevä, haastava. Ennen kaikkea toimiva muutos, joka jatkuu edelleen! Ylä- ja alamäkiä ollut, nehän kuuluu elämään, ja niistä selvitty ’voittajana’ kohti parempaa. Suosittelen! ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Lähetetty Google -sivustolla Google
Maija Kokko profile picture
Maija Kokko
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tärkein opetus on ollut ymmärtää omaa syömiskäyttäytymistään, jonka olen luullut olevan kunnossa. En ole enää huolissani painon pudotuksesta, vaan siitä, että tunnistan mitä ja miksi laitan suuhuni jotakin. En olisi kuvitellut miten iso henkinen merkitys tällä oivalluksella on ollut.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Maija Pulli profile picture
Maija Pulli
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kaikki osa-alueet ovat hienosti muutoksen tuulien mukana vaihtumassa uusiin käytänteisiin! Kiitos!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Elina Päkkilä profile picture
Elina Päkkilä
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Luennot ovat monipuolisia, mielenkiintoisia ja valmentajat asiaan perehtyneitä. Kaikki muutos lähtee omasta itsestä, mutta ilman näitä luentoja ja siitä saatavaa tukea ja tsemppiä olisin varmaan luovuttanut. Olen saanut painoa putoamaan 8 kuukauden aikana enemmän kuin ajattelinkaan. Tykkään armollisesta ohjausasenteesta että ei tarvitse onnistua täydellisesti joka päivä ja silti tulee tulosta kun vaan jatkaa muutoksen opettelua pienin askelin.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Sari Söderbacka profile picture
Sari Söderbacka
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Niin maalaisjärkistä että välillä oikein naurattaa miten tiedätte meidän, ainakin mun ajattelevan monista asioista.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Heini Mustonen profile picture
Heini Mustonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kokonaisvaltainen kattaus hyvinvointiin. Herättää ajatuksia omasta toiminnasta ja apuja ja vinkkejä muutokseen saa rutkasti. Tuloksia ja elämätapa muutos tulee ohjeita noudattamalla ihan huomaamatta, en koe, että olisin joutunut luopumaan mistään ja vastineeksi olen saanut virkeämmän ja energisemmän elämän. Oli paras päätös osallistua tähän valmennukseen. Lämmin suositus.
Lähetetty Google -sivustolla Google
seija saukkonen profile picture
seija saukkonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen saanut hyviä vinkkejä liikuntaan, säännölliseen syömiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Stressinhallintani on parantunut säännöllisen syömisen myötä. Kiitos hyvistä vinkeistä ja tiedoista.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Anne Kytömaa profile picture
Anne Kytömaa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava, erilainen, sitouttava. Välillä työläs ja tympäännyttävä mutta niinhän se elämässä menee. Kaiken kaikkiaan ihan yes 😊
Lähetetty Google -sivustolla Google
Henna-Mari Utter profile picture
Henna-Mari Utter
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen pudottanut painoa noin 4kg, eli lähes tavoitteeni verran. Joskus olen onnistunut paremmin ja jotkut viikot ovat olleet haastavampia muutoksen näkökulmasta, etenkin kesäloma. Mutta sen suon itselleni. Kohta lomat on lusittu ja arki alkakoon!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Pirjo-Liisa Laakkonen profile picture
Pirjo-Liisa Laakkonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Valmennus on ollut sopivan pienin askelin etenevää ja kannustavaa. Kertaus ja toista ovat saaneet asiat syöpymään syvälle mielen syövereihin. Viides tähti tulisi pienellä videoiden stilisoinnilla on siis lähinnä ulkonäkö seikka, mutta ajantasaisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota esim korona-ajasta puhuttaessa.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tiina Sysmelin profile picture
Tiina Sysmelin
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olin mukana Muutos-valmennuksessa vuoden, sen jälkeen pääsin lihavuusleikkaukseen. Sain Muutoksen -ohjeilla pudotettua sen vuoden jälkeen 7kg mikä vaadittiin siitä vuoden päästä oli leikkaus leikkausaamuna olin 15kg kevyempi ja nyt leikkauksesta on kulunut 3v ja 50kg kevyempi. Oli hienoa miten opin valmennuksen avulla vanhoilla päivillä (kuuskymppisenä) opettelemaan pienemmät, mutta terveelliset annokset .ja samojen oppien mukaan jatkan yhä, toki leikkauksen jälkeen annokset pienenivät edelleen, mutta yhä samat opit mielessä.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Kaisu Kovalainen-Laitinen profile picture
Kaisu Kovalainen-Laitinen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kannustava, rauhallinen ote. Tietoa luennoissa, mutta ei liian seikkaperäisesti.Minulle erittäin sopiva tyyli. Oivallusten kautta eteenpäin. Kiitos!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tiina Kamula profile picture
Tiina Kamula
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Oppinut arvostamaan itseäni ja pyrkimään muuttamaan elämänsä oman näköiseksi, en enään kulje toisten viitoittamalla tiellä vaan omallani, niin fyysisesti kuin henkisesti terveemällä tiellä
Lähetetty Google -sivustolla Google
Elisabet Pekkarinen profile picture
Elisabet Pekkarinen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Valmennus on selkeä johdonmukainen. Ei voi epäonnistua jos noudattaa annettuja ohjeita. Hyvä myös, että valmennus käsittelee monipuolisesti eri aiheita terveydestä.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Auli Peltoniemi profile picture
Auli Peltoniemi
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Ei mitään negatiivista sanottavaa. Suosittelen
Lähetetty Google -sivustolla Google
Katariina Aho profile picture
Katariina Aho
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen käynyt kohta vuoden ajan Muutos valmennusta. Hämmästyttävän hyvin toimiva. Asiallinen. Vyötäröltä lähtenyt kohta 20 cm enkä ole edes laihduttamalla laihduttanut - ainoastaan seurannut valmennuksen viikottaisia pieniä tehtäviä. Vointini on vireä, energinen ja toivoa täynnä! En malta odottaa, minkälainen on olo valmennuksen päätyttyä. Suosittelen KAIKILLE!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Eeva-Maria Pyykkönen profile picture
Eeva-Maria Pyykkönen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen ollut mukana huhtikuun 2024 alusta lähtien ryhmässä ja äärettömän tyytyväinen valmennukseen. Rauhallinen eteneminen auttaa sisäistämään asioita. Ja se on niin hyvä, kun on vapaus tehdä omiin tapoihin muutoksia itselle sopivalla tavalla. Sekin innostaa jatkamaan. Kiitos tähän astisesta!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Seija Luonua profile picture
Seija Luonua
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Positiivisella ja iloisella kannustavalla asenteella valmennusalueelta saa todella paljon tietoa. Olen ollut mukana 35viikkoa ja aion jatkaa edelleen.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Jenni Niemelä profile picture
Jenni Niemelä
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Valmennus todella toimii! Olen päässyt sokerikoukusta ja liikkumattomasta elämäntavasta eroon ja painokin on alkanut putoamaan kuin itsestään. Helppoa kun noudattaa annettuja ohjeita. Kiitos!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Merja Leinonen profile picture
Merja Leinonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyviä ohjeita ja hienosti annetaan ymmärtää, että muutos on pitkä prosessi ja pitää olla itselleen armollinen. Välillä motivaatio ollut hukassa stressin vuoksi, mutta opitut asiat eivät häviä päästä mihinkään. Pieni parannus voisi olla muutama hyvä yksinkertainen resepti suoraan sähköpostiin, ettei tarvitsisi etsiä niitä erikseen mistään
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tarja Koskinen profile picture
Tarja Koskinen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Ihan kymppi valmennus. Kaikki elämän osa-alueet huomioidaan, pitkän tähtäimen elämäntapamuutoksia, ei mitään oikotietä onneen. Ammattitaitoiset, selkeäsanaiset valmentajat. Jatkan vielä toisenkin vuoden!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Laura Parikka profile picture
Laura Parikka
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Parasta tässä valmennuksessa on, että se etenee tarpeeksi hitaasti, jolloin voi olettaa, että muutokset ovat todellisia ja jäävät pysyviksi. Olen laihtunut, vyötärö on kaventunut ja liikunta on lisääntynyt. Ennen kaikkea olo on paljon parempi kuin aiemmin.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Ullakaisa Nieminen profile picture
Ullakaisa Nieminen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen saanut painoa putoamaan jopa enemmän kuin oli alkuperäinen tavoitteeni. Hyvältä tuntuu! Ohjeet olen kokenut oikein hyviksi ja sellaisiksi, joiden kanssa on todella mahdollisuus ”elää muutosta” jatkossa koko ajan - kyseessä ei siis ole dieetti, joka joskus päättyisi. Luennot ovat olleet oikein hyviä ja olen niistä oppinut todella paljon lisää ja saanut tietoutta koskien tosiaan erityisesti ravintoa ja liikuntaa! Paljon kiitoksia tähän astisesta!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Marja Rautio profile picture
Marja Rautio
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Juuri minulle sopiva valmennus: etenee sopivan rauhalliseen tahtiin, perustuu tutkittuun tietoon ja meininki on rennon positiivista. Suosittelen!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Anna Bruun profile picture
Anna Bruun
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kiitos, kun olen voinut olla mukana. Tärkeintä on toimia teidän ohjeiden mukaan! Paino putoaa ja nyt se on pysynyt sopivana jo hyvän aikaa. Luennoissa on paljon hyvää asiaa. Teidän kaikkien vetäjien tuki on mainio juttu. Itse on otettava vastuu omasta painon pudotuksesta. Hyvillä mielin homma jatkuu. Anna
Lähetetty Google -sivustolla Google
Hanski A. profile picture
Hanski A.
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen ollut todella tyytyväinen Muutos-valmennuksen materiaaliin! Paljon tuttua, mutta mennyt nyt huomattavasti paremmin myös käytäntöön!! Jos kaipaat pitkäaikaista kumppania painonpudotukseen JA elämäntapamuutokseen, voin lämpimästi suositella Muutos-valmennusta!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tuija Ikonen profile picture
Tuija Ikonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Minulle on sopinut todella hyvin. Lempeä ja hidas eteneminen antaa aikaa sopeutua muutokseen. Paljon tietoa asioista ja vinkkejä "sudenkuopista" selviytymiseen. Kysymys ei ole pelkästään painon muutoksesta vaan kokonaisvaltaisesta elämäntapa muutoksesta.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Kirsi M profile picture
Kirsi M
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon ja monipuolista tietoa psyykkisestä ja fyysisestä harjoittelusta. Uutta ja kertausta. Tiiviiseen tahtiin. Vaatii keskittymistä asioihin.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Eila Nikkilä profile picture
Eila Nikkilä
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kurssi oli todella hyvin suunniteltu ja toteutettu. Eniten hyödyin terveellisten elämäntapojen rauhallisesta mukaanottamisesta, painonpudotus tuli siinä melkeinpä sivutuotteena. Pääpointti oli muutoksen mahdollistavat tekijät laaja-alaisesti esitettyinä. Ongelmaksi tuli oma resurssipula asioiden toteuttamisessa ja sit vähän sivuraiteelle ajautuminen. Kipinä kohti terveellistä elämäntapaa syttyi toivottavasti lopuksi elämäksi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Noona Koskivirta profile picture
Noona Koskivirta
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Monipuolinen, kiinnostava, asiapitoinen, hauska, ymmärtävä, todella hyvä valmennus, joka poikkeaa muista monipuolisuudellaan. Tässä valmennuksessa otetaan paljon muutakin huomioon kuin vain ruokavalio ja liikunta. Viikko kerrallaan tulee uutta tietoa, joka pureskellaan palasiksi ja opitaan pienin askelin toimimaan oikein. Suosittelen lämpimästi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Ninu profile picture
Ninu
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Olen laihtunut yli 10kg ja veriarvoni ovat parantuneet niin, että lääkärikin kehotti jatkamaan. Hän kommentoi, että ehdottomasti hyvin käytettyä rahaa.

Muutos-valmennuksen tarkoitus on muuttaa elämäntapasi pysyvästi

Tiedämme, että painonpudotusta tavoittelevalla on herkässä pieni epäileväisyys menetelmien toimivuudesta ja painonpudotustulosten pysyvyydestä. Se on varsin perusteltua. Usein ajatellaan, että tuloksien saavuttaminen vaatii äärimmäistä pinnistelyä ja muun elämän unohtamista.

Meillä Muutos-valmennuksessa, elämäntapojen muuttaminen tapahtuu kuitenkin pieni askel kerrallaan. Valmennuksessa on ainutlaatuisia viimeisimpiin tutkimuksiin perustuvia menetelmiä, jotka saavat todistetusti aikaan toivottuja tuloksia yllättävänkin "kivuttomasti". Lisäksi valmennus hyödyntää käyttäytymispsykologiaa eduksesi, jolloin päädyt kehittämään tapojasi jopa huomaamattasi. Valmennuksemme on toiminut tuloksekkaasti jo yli 61 270 ihan tavalliselle suomalaiselle. 

  • Yksi muutos kerrallaan - Annamme selkeät ohjeet, miten lähteä muuttamaan pieniä arkeen liittyviä tapoja yksi kerrallaan. Joustava lähestymistapa luo lähtökohdat pysyvälle elämäntapamuutokselle, jonka vaikutukset kantavat valmennuksen päättymisenkin jälkeen. 
  • Ajankohtainen ja realistinen tieto - Hyödynnämme valmennuksessa viimeisimpiä painonpudotukseen liittyviä tutkimuksia, joilla perustelemme miksi ja miten suosittelemme muutosten tekemistä.
  • Motivoiva ja inspiroiva - Jaat matkan muun valmennusyhteisön ja valmentajien kanssa. Olemme tukenasi pitämässä huolen, ettei motivaatiosi laske alkuinnostuksesta.
  • Tavoitteena kaiken kattava elämäntapamuutos - Kaikki hyvinvoinnin osa-alueet kulkevat käsikädessä. Esimerkiksi unenlaatua parantamalla sinulla on enemmän energiaa liikkua sekä keskittyä ruokailuun, mikä edistää hyvinvointia sekä painonpudotusta.

Kokemuksia valmennuksesta

Lähdin mukaan kun en voinut hyvin omassa kehossa. Makeanhimo on talttunut, painoa lähtenyt 14 kg neljässä kuukaudessa ja terveydentila parantunut. Tähän riitti kun vain toisti niitä pieniä ja hyviä tapoja joka päivä.

Anne V, 51v

Painon putoamisen lisäksi valmennus on “aliluvannut ja ylitoimittanut”. Kannustan etenkin miehiä, joita kiinnostaa oman hyvinvoinnin parantaminen, lähtemään mukaan, koska tässä yhdistyvät asiantuntevuus, positiivinen ilmapiiri.

Markku H, 58v

Minun vuoden tulokseksi tuli -16,5 kg (n. 22% lähtöpainosta). Vaatekoko pieneni koosta XL-L kokoon S-XS. Paino putosi noin 300 g viikossa, mikä oli minulle sopiva vauhti ja tosi hyvä vauhti 57-vuotiaalle. Ihan paras päätös minkä tein vuosi sitten. Näillä opeilla on hyvä jatkaa terveempänä eteenpäin.

Riitta H, 57v

Kun aloitin oli ihan hirveä turvotus aina jokaisen aterian jälkeen. Muutosmatkani alkaa olla lopussa… 20 kg kevyempi, 20 cm kapeampi. 60% uusiutunut ruokavalio, 80% uusiutunut ajatusmaailma, 100 % uusiutunut Minä!! Vaikka ulkokuori on muuttunut, niin sisältä vielä sama ihminen!

Anu L, 45v

Kokonaisvaltainen viiden osa-alueen elämäntapamuutos

02 Itsellesi oikeanlainen ravinto

Muutetaan annoskokosi sopiviksi ja ravintorikkaammaksi. Saat kulutuksellesi sopivan ruokavaliomallin, sekä ohjeet miten löytää kaupasta terveellisemmät vaihtoehdot sekä säästää samalla ruokaostoksissa.

01 Riittävä liikunta omilla ehdoillasi

Ymmärrät minkälainen liikuntaa on sinulle hyväksi ja osaat lisätä sitä arkeesi pikkuhiljaa ohjeiden ja treeniohjelmien tuella.

05 Mielesi helliminen oikeilla ajatusmalleilla

Mielialasi kohenee ja ajatustyösi tehostuu lukuisten harjoitteiden ja ääninauhojen avulla. Tällöin myös palautuminen arjen hektisyydestä nopeutuu.

03 Stressitasojesi alentaminen 

Stressittömämpi elämä on yksi Muutos-valmennuksen kulmiakivistä. Äänitteiden ja mielikuvaharjoitusten avulla voit oppia rentoutumaan ja palautumaan kiireisenkin arjen keskellä. 


04 Riittävä ja laadukas uni

Uni ja riittävä lepo on kaiken, kuten arjessa jaksamisen ja painonpudotuksen, kannalta todella tärkeää. Opetamme sinulle, miten saat unen päästä nopeammin kiinni ja miten parannat unesi laatua.

Miten voit olla varma, että Muutos-valmennus sopii juuri sinun elämäntilanteeseesi?

Oletko aikaisemmin kokeillut pudottaa painoa ilman toivottuja tuloksia?

Moni dieetti, joka lupaa nopeaa painonpudotusta perustuu vanhanaikaisiin käsityksiin, joissa annetaan valmis ruokavaliomalli ja kielletään tiettyjä ruokia. Tämä johtaa lähinnä painon hetkelliseen laskuun, jonka jälkeen se palaa nopeasti takaisin. Muutos-valmennus pyrkii muuttamaan suhdettasi elämäntapoihin niin, että tehdyt muutokset ovat pysyviä. Valmennuksen kesto on tarvittaessa 12kk, joten on hyvin todennäköistä, että vuoden aikana harjoitetut tavat ja saavutetut tulokset pysyvät valmennuksen jälkeenkin.

Tuntuuko terveellisemmän elämän saavuttaminen sinusta vaikealta?

Valmennus on kokonaisvaltaista ja siinä otetaan elämäntilanteen lisäksi huomioon myös tunneperäiset asiat. On esimerkiksi todella vaikeaa tehdä järkeviä ruokailuun liittyviä valintoja, jos tunnepohjainen side syömiseen on ottanut vallan. Käytämme kehittyneitä valmennusmenetelmiä herättelemään sinut pohtimaan, mitä terveys sinulle merkitsee ja mikä on motivaatiosi kohentaa hyvinvointiasi. Pian huomaatkin, ettei sinun esimerkiksi tee mieli enää herkutella samalla tavalla tai ylensyödä!

Muistatko milloin viimeksi sinulla on ollut kevyt ja energinen olo?

Kuluttava arki ja vähäinen palautuminen on monelle todellinen haaste nykypäivänä. Usko pois, tämä haaste on  selätettävissä oli lähtötilanne mikä tahansa. Oikeanlainen ravinto, riittävällä uni ja toimintakykyä tukeva liikunta saavat kehosi ja mielesi toimimaan oikein. Kehosi luontainen energiataso ja tasapainotila palautuvat, jolloin tunnet taas jaksavasi tasapainoitella työn, perhe-elämän ja muun vapaa-ajan kesken. Ja mikä parasta, voit taas nauttia arjesta!

Sinua valmennuksessa tukemassa

Leevi Lehtovaara

Laillistettu ravitsemusterapeutti

Olen laillistettu ravitsemusterapeutti ja urheiluravitsemuksen asiantuntija. Hyödyntäen vankkaa osaamistani elintapasairauksista ja painonhallinnasta.

► Katso video tästä

Joakim Piiroinen

Personal trainer

Ikääntyneiden liikuntaan erikoistunut Personal trainer. Mottoni on, että autan jokaista oli lähtötilanne mikä tahansa. Olen tutustunut tekijöihin, jotka vaikuttavat elämäntapamuutoksen motivaatioon

Janina Lehti

Hyvinvoinnin tradenomi

Valmentajana kohtaan ihmiset ihmisinä. Ravitsemusopinnot Itä-Suomen avoimesta yliopistosta.

Joka viikko uutta elämäntapamuutostasi tukevaa tietoa:

Säännöllisen ateriarytmin rakentuminen, jonka avulla lopetat hallitsemattoman napostelun ja ylensyömisen.

Rasvanpolton ja lihaskunnon tehostuminen oikeanlaisella liikunnalla. Tukee ikääntyessä myös toimintakyvyn säilymistä.

Verensokerin ja hormonitoiminnan tasaaminen oikeilla ravintovalinnoilla, jolloin makeanhimo katoaa luonnostaan.

Nälän viiden eri tyypin tunnistaminen ja sokerinhimon sammuttaminen ilman turhaa itsekuria.

Miten hyödyntää mielikuvaharjoituksia, jotka tekevät uusista tavoista automaattisia ja pysyviä.

Työkalut parempaan uneen, jotta voit herätä virkeämpänä ilman sokeriväsymystä.

Heti liityttyäsi saat pääsyn valmennusalustalle

Valmennus alkaa alkukartoituskyselyllä, jossa selvitämme nykytilanteen, ja luomme perustuksen pysyvälle muutokselle laatimalla selkeät askeleet tavoitteiden toteutumiselle. Tämän jälkeen valmennus jatkuu viikottain julkaistavalla luento- ja tehtäväpaketilla.

Lisäksi pääset valmennuksen tukiyhteisöihin ja saat halutessasi heti yhteyden valmentajiin. Kaikki materiaali löytyy video-, teksti- ja äänimuodossa. Toimivuus on taattu kaikilla laitteilla.

Valmennus on paljon muutakin kuin luentomateriaalit

Luentomateriaaleista itsestään saat kaiken mitä elämäntapamuutoksessa onnistumiseen tarvitaan. Valmennukseen kuitenkin sisältyy myös treeniohjelmia niin kuntosalille kuin kotioloihinkin eri tasoisille liikkujille.

Lisäksi saat käyttöösi malliruokavaliotyökalun, jonka avulla löydät juuri sinulle sopivat annoskoot sekä reseptikirjoja, joista saat inspiraatiota terveelliseen ja maukkaaseen ruoanlaittoon. Puhumattakaan lukuisista bonus-materiaaleista, jotka kaikki sisältyvät valmennusmaksuun!

Riskitön kokeilu Muutos-takuun ansiosta: rahat takaisin, jos et saa tuloksia!

Sinulla on 14 päivän rahat takaisin takuu valmennuksen aloituksesta ja toistaiseksi voimassaolevan valmennuksen voi keskeyttää missä vaiheessa valmennusta tahansa (myös tarjouskuukauden aikana), liittyminen on siis täysin riskitöntä!

Muutos-takuu pitää huolen, että saat tuloksia TAI rahasi takaisin jos käyt koko valmennuksen.

61 270

Valmennukseen osallistunutta suomalaista

4,6/5,0

Valmennettavien antamat TODENNETUT arvostelut

Customers served! 100

Valmennettavien yhteensä Pudottamat kilot vuodesta 2017

-1,8kg/kk

valmennettavien

Keskimääräinen painonpudotusvauhti

-2,2cm/kk

valmennettavien

keskimääräinen vyötärönympärysmitta

Parhaat bonukset vain 5.10. starttiin!

BONUS 1: TUULAHDUKSIA TIETEESTÄ -WEBINAARIT

Kattavat bonusluennot menevät luentomateriaaleja syvemmälle. Käymme läpi tieteen tuoreimpia kuulumisia painonpudotuksen saralla.
Aiheina:
Intuitiivinen nälkä, greliini ja ateriarytmi, vaihdevuodet ja painonpudotus sekä kilpirauhasopas.

BONUS 2: MALLIRUOKAVALIO JA RESEPTIVIHKO

Laskurin avulla selvität sinulle sopivan kaloritarpeen, jonka pohjalta saat valmiin malliruokavalion. Lisäksi saat reseptivihon avuksi terveelliseen ja maistuvaan ruoanlaittoon ja tuorepuuro-reseptikirja.

BONUS 3: ÄÄNINAUHOJA RENTOUTUMISEEN

Harjoitukset ovat suunniteltu poistamaan stressiä, joka saa sinut tekemään hyvinvointiisi haitallisesti vaikuttavia ruokaan ja muuhun arkeen liittyviä valintoja. Löydät myös nukahtamista edistäviä uninauhoja ja ohjeet unenlaadun parantamiseen.

BONUS 4: LIIKUNTA- JA KEHONHUOLTOVIDEOITA

Harjoittelet liikevideoita sisältävien treeniohjelmien avulla niin kotioloissa kun kuntosalilla. Lisäksi saat kokoelman kehonhuolto- ja joogavideoita. Selkä ja polvivaivat on huomioitu.

BONUS 5: PAINONPUDOTUS LAIHDUTUSLÄÄKKEILLÄ

Valmennus sopii myös laihdutuslääkkeiden tueksi. Saat luentosarjan aiheesta sekä mahdollisuuden keskustella laillistetun ravitsemusterapeutin kanssa aiheesta sekä edulliset konsultaatioajat lääkärille.

BONUS 6: APUA MUUTOKSEEN -TUKIPAKETTI

Tukipaketti, jonka avulla pääset takaisin muutoksen polulle, jos kohtaat vastoinkäymisen tai elämäntapamuutos meinaa muuten tyssätä. Saat työkaluja mielitekojen vähentämiseen ja motivaation ylläpitämiseen.

Mikään muu valmennus ei tarjoa yhtä paljon vastinetta rahoillesi

  • Muutos-valmennuksen progressiivinen valmennusohjelma sekä viikottaiset luennot (3-5 kpl) ja tehtävät (arvo 49€/kk)
  • Malliruokavalio-työkalu, jonka avulla löydät juuri sinun kokoisellesi valmiit annokset ja reseptit (arvo 19€/kk)
  • Laillistetun ravitsemusterapeutin jatkuva tuki ja tukiryhmä sekä mahdollisuus kysyä ammattilaiselta (arvo 29€/kk)
  • Treeniohjelmia kotiin, kehonhuoltoon ja kuntosalille (arvo 10€/kk)
  • 4 reseptikirjaa, päivittyvät bonusmateriaalit, kalorilaskurit ja muut työkalut (arvo 5€/kk)

ARVO YHTEENSÄ 112€/kk, normaali hinta 35€/kk

Ennakkohinnat umpeutuu 27.9.

🇫🇮 100% suomalainen - 30pv rahat takaisin takuu - voit irtisanoa milloin tahansa

EDULLISIN

1 kk valmennusta

35€

  • Haluat parantaa hyvinvointiasi ja pudottaa alkuun 1-3kg
  • 35€ maksu sisältää valmennusta 5.10.-4.11.2026, voit jatkaa valmennusta hintaan 35€/kk
  • Pääset heti tilattuasi käsiksi bonussisältöihin
  • Ei lisäetuja

SUOSITUIN

3 kk valmennusta

57

Norm. 105€, säästä 45%

  • Haluat parantaa hyvinvointiasi ja pudottaa alkuun 4-10kg
  • Sisältää valmennusta 5.10.-4.1.2027, voit jatkaa valmennusta hintaan 35€/kk
  • Pääset heti tilattuasi käsiksi bonussisältöihin
  • EDUT: Irti sokerista ja Uni kuntoon kurssit. Näiden arvo yht. 52€

SUURIN SÄÄSTÖ

6 kk valmennusta

99

Norm. 210€, säästä 53%

  • Haluat parantaa hyvinvointiasi ja pudottaa alkuun 11-16kg
  • Sisältää valmennusta 5.10.-4.4.2027, voit jatkaa valmennusta hintaan 35€/kk
  • Pääset heti tilattuasi käsiksi bonussisältöihin
  • EDUT: Irti sokerista, Vauhtia aineenvaihduntaan ja Uni kuntoon kurssit. Näiden arvo yht. 72€

3 kk ja 6 kk pakettien edut (pääset heti hyödyntämään näitä)

Irti sokerista kurssi

10 päivän irti sokerista kurssi ohjaa sinut valmentajien avustuksella tutkailemaan suhdettasi makeanhimoon. Saat tietoa, harjoituksia, työkaluja ja ruokavinkkejä, joiden avulla voit sanoa hyvästit sokerikoukulle. Kurssin arvo 29€.

Uni kuntoon kurssi

Älä sinä tyydy siihen, että huono uni kuuluu elämään. Uni kuntoon viikossa -kurssilla pääset pureutumaan uniongelmien juurisyihin. Opit, miten rutiinit, stressinhallinta ja elämäntapavalinnat ohjaavat kehoasi takaisin lepo- ja palautumistilaan. Kurssin arvo 23€.

Vauhtia aineenvaihduntaan

Yksi yleisimmistä syistä siihen, miksi paino ei putoa, on hidastunut aineenvaihdunta. Kurssilla opit miten aineenvaihdunta toimii ja mitä voit itse tehdä sen parantamiseksi. Kurssin arvo 20€.

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Millä tavoin voin maksaa valmennuksen?

Voita maksaa verkkomaksuna, mobiilimaksuina tai liikuntaeduilla. Mikäli jatkat valmennusta, niin saat tulevat laskun sähköpostiisi, jonka voi maksaa tilisiirtona tai liikuntaeduilla.

Onnistuuko valmennuksen käyminen etänä?

Valmennus on kokonaisuudessaan verkossa toteutettava, joten voit osallistua siihen mistä päin maailmaa tahansa. Tarvitset vain toimivalla verkkoyhteydellä varustetun tietokoneen, puhelimen tai tabletin.

MITEN VOIN IRTISANOA VALMENNUKSEN?

Toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen voi lopettaa milloin vain käynnissä olevan valmennuskuukauden loppuun. Voit irtisanoa valmennusalustan kautta tai sitten laittaa sähköpostia [email protected]. Valitessa määräaikaisen sopimuksen irtisanominen onnistuu todistusta vastaan terveydellisestä tai taloudellisesta syistä.

Mitä hyödyn, jos liityn heti?

Mitä aikaisemmin liityt, sitä enemmän saat rahoillesi vastinetta! Eli älä odota seuraavan valmennuksen alkuun, vaan liity nyt ja pääset heti hyödyntämään lukuisia bonus-materiaaleja jo ennen valmennuksen alkua.

Olen yli 60v, kannattako minun osallistua?

Valmennettavien keski-ikä on 53-vuotta ja valmennukseen osallistuneiden ikä nousee jopa 80-vuotiaisiin asti! Ikä tai sen mukana tuomat terveyshuolet eivät ole esteitä, sillä valmennuksessa pystyy ottamaan huomioon omat mahdolliset rajoitukset. Meillä on tarjolla lisäsisältöjä +60-vuotiaille, joten jos liityt valmennukseen, niin laita niistä viestiä [email protected]

Jos en liity nyt, pääsenkö myöhemmin mukaan tarjoushinnalla?

Mitä aikaisemmin liityt, sitä parhaimmat edut saat eli samaan hintaan et pääse myöhemmin 5.10. alkavaan valmennukseen.

Olen huono koneiden kanssa, saanko tarvittaessa apua?

Muutos-valmennusalusta on tehty todella helppokäyttöiseksi ja se soveltuu käytettäväksi kaikilla laitteilla. Tukea mahdollisiin teknisiin haasteisiin on kuitenkin aina saatavilla asiakaspalvelustamme. 

Tarvitseeko minun tietää entuudestaan ravinnosta?

Sinun ei tarvitse tietää mitään ravinnosta tai muista terveellisistä elämäntavoista ennen valmennuksen aloittamista. Valmennus sopii kaikille lähtötasosta huolimatta. Tulet oppimaan kaiken tarpeellisen seuraamalla valmennuspolkua!

Minulla on sairauksia ja liikuntarajoitteita, voinko osallistua?

Valmennus soveltuu kaikille, sillä siinä pystyy ottamaan huomioon omat rajoitukset ja erityistarpeet. Suurin osa muutoksista keskittyy ravintoon, joka tukee painonpudotusta ja sitä kautta edistää liikkumista ja yleistä toimintakykyä. Lisäksi useiden sairauksien oireet lievenevät elämäntapoja parantamalla ja painoa pudottamalla.

Mitä "pakollista" valmennuksessa on?

Riittää, että etenet annettua valmennuspolkua pitkin parhaasi mukaan. Tärkeintä on itselle hyvää tekevien tapojen löytäminen ja niiden toteuttaminen omassa elämässä kulloiseenkin tilanteeseen itselleen parhaaksi näkemällään tavalla. Eli mitään "pakollista" ei ole, koska jokaisella on omat rajoitteet ja mieltymykset edetä Muutoksessaan.

Voinko edetä omaan tahtiin?

Valmennusmateriaalit julkaistaan viikottain, mutta halutessasu voit edetä täysin omaan tahtiin. Lisäksi voit tarvittaessa pitää kulutonta taukoa kuuteen kuukauteen asti. 12 kuukauden valmennus pitäisi käydä 18 kuukauden aikana.

Onko minun pakko olla Facebookissa osallistuakseni?

Kaikki valmennusmateriaalit löytyvät valmennusalueelta, jonne kirjautuaksesi tarvitset ainoastaan sähköpostiosoitteen. Sinun ei siis tarvitse olla Facebookissa osallistuaksesi valmennukseen.

Mikä on onnistumistakuu?

Jos et ole saavuttanut mitään tuloksia käytyäsi koko vuoden kestävän valmennuksen kokonaisuudessaan, olet oikeutettu saamaan takaisin maksamansa valmennusmaksut, takaisin. Valmennuksen käymiseksi tulkitaan luentojen lukeminen ja tehtävien tekeminen kurssialueella valmennuksen aikataulussa tai enintään 4 viikon viiveellä aina uuden valmennusviikon julkaisusta. 

Mikäli tuloksia ei ala tulemaan on valmennettava velvollinen olemaan yhteydessä valmentajiin ongelman ratkaisemiseksi heti pikimmiten. Valmennettavan on siis velvollinen antamaan valmentajille mahdollisuuden korjata valmennettavan tilanne ja on velvollinen noudattamaan saatuja ohjeita. Onnistumistakuu ei päde, mikäli valmennettavalla on terveydellisiä esteitä onnistumiselle, kuten painonpudotusta haittaava lääkitys tai sairaus.

Muutoksen motto:

Hyvinvointi kuuluu jokaiselle

Muutos-valmennuksen taustalla on täysin kotimainen vuodesta 2015 asti toiminut pienyritys, Muutos Innovations Oy.

Toimipaikkamme sijaitsee Helsingin Vallilassa, Lemuntie 7, 00510 Helsinki.

[email protected]

0405435003

>
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.