Muutos-valmennus levittää hyvinvointia koko Suomeen

Muutos-valmennuksen lähtökohtana on nähdä hyvinvointi laajana kokonaisuutena, johon sisältyy ravinto, liikunta, kehonhuolto, lepo sekä mielen toiminta. Omaa olotilaa voi jokainen kehittää ikään tai nykytilanteeseen katsomatta. Hyvinvointi on jokaisen suomalaisen oikeus.

Mitä teemme?

Me valmennamme yksilöitä ja työyhteisöjä parantamaan hyvinvointiaan. Olemme valmentaneet vuodesta 2015 kymmeniä tuhansia ihmisiä pääasiallisesti verkon välityksellä. Verkon välityksellä tapahtuva valmennus saadaan huomattavasti kustannustehokkaammaksi kuin paikan päällä tehtävät valmennukset ja siitä syystä myös yksilövalmennukset perustuvat ainakin osittain verkon kautta tapahtuvaan valmentamiseen.

Mistä Muutos sai alkunsa?

Yrityksen idea verkkopohjaisesta hyvinvointivalmennuksesta juontaa 2010-luvun alkuun jolloin oli nähtävissä, että pääosin verkon kautta tapahtuva valmennus on ihmisille varsin kätevä tapa parantaa hyvinvointiaan.

Joakim Piiroinen ja Tuomas Helkala tapasivat ensimmäisen kerran 2014. Molempien näkemys siitä, että kokonaisvaltainen hyvinvointi on avain oikeastaan lähes kaikkien asioiden parantamiseen kohtasi. Tämän molempia yhdistävän intohimon johdosta perustettiin Muutos Innovations Oy.

Nykyisenkaltainen Muutos.net palvelu avautui 2017 vuosien valmistelun jälkeen. Palvelusta haluttiin tehdä Suomen monipuolisin verkkovalmennus ja siinä kyllä onnistuttiin!

Nyt vuonna 2024 Muutos on Suomen suosituin elämäntapoja muuttava valmennus yli 60 000 asiakkaallaan.

Meidät tavoitat

Tiimimme viihtyy Helsingin Vallilassa osoitteessa Lemuntie 7, 00510 Helsinki.

Tarkemmat yritystiedot ovat:

Muutos Innovations Oy (2720144-3)
Laskutus: Lemuntie 7, 00510 Helsinki
Media ja yhteistyö ([email protected]): 0405639136

Asiakaspalvelu ([email protected]): 0405435003

Älä epäröi olla meihin yhteydessä!

>
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.