Kaarina Koskisen haastattelu

Tällä kertaa haastattelussa on Kaarina Koskinen 76-vuotias eläkeläinen Kalajoelta.

Kerro hieman itsestäsi?
Olen Kaarina, eläkeläinen Kalajoelta. Harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita ovat mökkeily, lenkkeily ja käsityöt.

Miten olet aikaisemmin yrittänyt pudottaa painoasi?

Olin aikoinaan painonvartijoissa, jossa sain itseni silloin hetkellisesti ihannepainoon, mutta vuosien varrella paino on palannut entisiin mittoihin ja vielä korkojen kera. Kuureja on tullut kokeiltua monenmoisia, mutta ei ole niin vahvaa itsekuria, että niissä rajoituksissa voisi pysyä. Mistään aikaisemmasta kuurista ei ole muodostunut elämäntapaa.

Muutos-valmennus eroaa muihin sillä tavalla, että siinä edetään pienin askelin eteenpäin, jotta saavutetaan siitä elämäntapa. Toki niitä pieniä tekoja pitää toteuttaa, jotta saisi elämäntavan, mutta ne on onneksi helppoja.

Millaisia haasteita olet kokenut Muutos-valmennuksen aikana?

Aluksi epäilin, että olenko tarpeeksi sinnikäs, jotta voisin onnistua. Kohta vuosi takana, että näyttää siltä, että epäily oli turha.

Toinen haaste on liittynyt hitaasti syömiseen ja pureskeluun. Se on vähän vielä hukassa, mutta eiköhän sekin vielä onnistu.

Mitkä asiat ovat Muutos-valmennuksessa olleet hyviä?

En osaa eritellä mitään tiettyä, mutta kokonaisvaltaisesti tämä on ollut kyllä hyvä. Valmennuksessa annetaan ihmiselle aikaa ihmisen itsensä sisäistää asiat. Muutos-valmennuksen ryhmän tuki on myös ollut arvokasta.

Vihannesten ja hedelmien käyttö on tuplaantunut ja olen oppinut valmistamaan vihersmoothieita.

Näiden asioiden ansiosta mieli on virkeämpi ja pienemmät vaatteet sopivat päälle. Paino on laskenut viisi kiloa, mutta vielä olisi vähän tehtävää.

Haluaisitko vielä kertoa jotain?

Itselläni on ollut tämän vuoden aikana menetyksiä, joten se on ehkä suurin syy, etten ole jaksanut keskittyä ihan niin täysillä tähän projektiin kuin olisin halunnut. Kaikki luennot on tallennettu kansioon, johon lupaan perehtyä alusta loppuun uudella innolla, viimeistään joulun jälkeen.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

>