Suorittamisen harha
Moni meistä on oppinut, että elämä ansaitaan tekemällä. Että arvomme mitataan siinä, kuinka paljon ehdimme päivän aikana saada aikaan. Työ, koti, lapset, puoliso, ystävät ja kaiken sen keskellä vielä pitäisi huolehtia omasta hyvinvoinnista, liikkua, syödä oikein ja olla läsnä.Kun kaikkea yrittää tehdä viimeistä piirtoa myöten ihanteellisesti, helposti huomaa elävänsä kuin jatkuvassa suorituskierteessä. Päivät kuluvat tehtävälistojen ehdoilla, ja vaikka päivän päätteeksi olisi saanut paljon aikaiseksi, olo on silti riittämätön.
Suorittaminen tuntuu tehokkuudelta, mutta usein se onkin tapa peittää jotain syvempää, kuten riittävyyden tarvetta, pelkoa pysähtymisestä tai tunnetta, että on turvassa ainoastaan tehdessä.
Miksi tekeminen tuntuu turvalliselta
Kun suorittaa, pysyy liikkeessä, eikä liikkeessä tarvitse pysähtyä kuuntelemaan itseään. Pysähtyminen voi herättää kysymyksiä, joihin ei ehkä ole vastannut: olenko onnellinen, miksi olen niin väsynyt ja miksi mikään ei enää tunnu miltään?Tekeminen tuo kontrollin tunnetta. Kun maailma ympärillä vaatii paljon, tekeminen antaa hetkellisen illuusion siitä, että tilanne on hallussa. Mutta samalla se voi viedä kauemmas omasta äänestä ja omista tarpeista. Sen takia suorittaminen on usein huomaamatonta itsensä huijaamista. Se kertoo, että olen kyllä mukana elämässä, mutta usein vain pintatasolla.
Kun hyvinvointi muuttuu projektiksi
Moni tunnistaa tilanteen, jossa myös oma hyvinvointi alkaa muuttua suorittamiseksi. Ruokavalio, liikunta ja lepo muuttuvat helposti pilkuntarkaksi seuraamiseksi ja monitoroimiseksi. Kun kaikki sujuu “niin kuin pitää”, olo on hyvä, mutta jos lipsuu, seuraa pettymys ja häpeä.Hyvinvointi ei kuitenkaan synny täydellisistä suorituksista. Se syntyy siitä, että kuulee ja ymmärtää itseään: mitä tarvitsen tänään, mikä minua oikeasti auttaa jaksamaan ja luo tahtoa jatkaa pidemmällä aikavälillä?
Jos oma jaksaminen rakentuu jatkuvan kontrollin varaan, se ei kanna pitkään. Silloin keho ja mieli alkavat viestittää eri tavoin, kuten univaikeuksina, ärtymyksenä, väsymyksenä tai haluttomuutena. Nämä eivät ole merkkejä heikkoudesta, vaan kutsuja pysähtyä.
Mitä jos pysähtyisit hetkeksi?
Pysähtyminen ei tarkoita luovuttamista, vaan rohkeutta kohdata se, mitä sisällä oikeasti tapahtuu. Se voi olla hetki hengittää ennen kuin vastaa sähköpostiin, kävely ilman kuulokkeita tai sanoo “ei” jollekin pienelle asialle kokeillakseen, miltä se tuntuu.
Pysähtyessä voi huomata, että monet asiat, joita piti “pakollisina”, ovatkin itse asetettuja sääntöjä ja tapoja. Että osa kiireestä onkin oman mielen luomaa painetta.Antaessa itselleen luvan olla keskeneräinen, myös elämä alkaa tuntua vähän kevyemmältä.
Lempeyden voima
Lempeys itseä kohtaan on vastalääke suorittamiselle. Se ei tarkoita laiskuutta, vaan viisautta siitä, että että ihminen tarvitsee lepoa, rajat ja myötätuntoa itseään kohtaan yhtä paljon kuin motivaatiota ja tavoitteita. Lempeyden kautta pystyy myös ymmärtämään, miten suhtautua inhimillisesti itseään kohtaan vastoinkäymisten sattuessa, sillä ne ovat myös tärkeä osa elämää.
Kun suhtautuu itseensä lempeästi, alkaa huomata myös pieniä asioita, jotka oikeasti lisäävät hyvinvointia. Se voi olla rauhallinen aamu ilman puhelinta, ruokailu ilman syyllisyyttä tai tunne siitä, että saa vain olla.
Lempeys ei poista velvollisuuksia, mutta se muuttaa niiden sävyä. Energia virtaa täysin eri tavalla, kun tekee asioita omasta halusta, eikä enää siksi, että “pitäisi”.
Lopuksi
Suorittaminen näyttää ulospäin tehokkuudelta, mutta sisällä se voi olla hiljaista uupumista. Kun uskaltaa päästää irti täydellisyyden ja hallinnan tavoittelusta, voi elämä näyttäytyä selvemmältä ja syvällisemmältä, kuin koskaan aiemmin.
Kun seuraavan kerran huomaat kiristäväsi tahtia, kysy itseltäsi: “Teenkö tämän, koska haluan vai, koska pelkään pysähtyä?”Yksi kysymys voi olla alku jollekin aidommalle.