E-koodit ja lisäaineet: Onko niistä syytä huolestua?

E-koodit ja lisäaineet: Onko niistä syytä huolestua?

Oletko koskaan törmännyt tuotteen ainesosaluettelossa E-koodiin ja miettinyt, mitä se tarkoittaa? Elintarvikkeiden lisäaineet herättävät usein keskustelua ja kysymyksiä. Moni saattaa luulla, että ne ovat aina keinotekoisia tai jopa haitallisia. Mutta mikä on totuus? Pureudutaanpa hieman syvemmälle tähän aiheeseen.

Mitä lisäaineet ja E-koodit ovat?

Lisäaineet ovat aineita, joita lisätään elintarvikkeisiin tietyllä tarkoituksella. Tavoitteena voi olla parantaa tuotteen makua, ulkonäköä, säilyvyyttä tai rakennetta. Ne voivat esimerkiksi estää mikrobien kasvua, tehostaa väriä tai muokata tuotteen koostumusta.

Kun lisäaine on hyväksytty käytettäväksi Euroopan unionin alueella, sille annetaan E-koodi. Tämä E-kirjain E-koodissa onkin merkki siitä, että aine on käynyt läpi tiukan hyväksymisprosessin ja sen turvallisuus on arvioitu. Se ei siis automaattisesti tarkoita, että aine olisi keinotekoinen tai "kemiallinen".

Monet E-koodatut lisäaineet ovat itse asiassa peräisin luonnosta tai niitä on käsitelty luonnollisista lähteistä. Esimerkkejä tällaisista ovat:

• Pektiini (E440): Tämä hyytelöimisaine löytyy luonnostaan esimerkiksi omenista ja sitrushedelmien kuorista. Sitä käytetään hilloissa ja marmeladeissa.
• Askorbiinihappo (E300): Tunnetaan yleisemmin C-vitamiinina. Se on tehokas antioksidantti, jota esiintyy runsaasti hedelmissä, erityisesti sitrushedelmissä. Elintarvikkeissa se estää esimerkiksi rasvojen härskiintymistä ja hedelmien tummumista.
• Beetakaroteeni (E160a): Luonnollinen oranssi-keltainen väriaine, jota saadaan esimerkiksi porkkanasta tai bataatista.
• Antosyaanit (E163): Nämä luonnolliset violetit ja sinipunaiset väriaineet ovat peräisin marjoista, kuten mustikoista ja viinirypäleistä.

Lisäaineiden käytöllä on monia etuja. Ne parantavat tuotteiden säilyvyyttä, mikä auttaa vähentämään ruokahävikkiä. Ne tekevät elintarvikkeista houkuttelevampia ulkonäöltään ja maultaan, ja ne voivat parantaa tuotteen vakautta – esimerkiksi estämällä margariinin nesteen ja rasvan erottumista toisistaan.

ADI-arvo: Turvallisen saannin mittari

Kun puhutaan lisäaineiden turvallisuudesta, on tärkeää ymmärtää käsite ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) eli hyväksyttävä päivittäinen saanti. ADI-arvo kertoo, kuinka paljon tiettyä lisäainetta voi syödä päivittäin koko elämän ajan ilman, että siitä aiheutuu tunnettuja terveyshaittoja.

Tämä arvo perustuu erittäin laajoihin ja tiukkoihin tutkimuksiin, usein eläinkokeisiin, ja se arvioidaan kansainvälisten asiantuntijoiden toimesta. ADI-arvoon sisältyy aina turvamarginaali, eli todellinen turvallinen saantimäärä on yleensä paljon korkeampi kuin ilmoitettu ADI-arvo.

ADI-arvoa käytetään apuna lainsäädännössä, kun määritellään:

• Missä elintarvikkeissa lisäainetta saa käyttää.
• Kuinka paljon sitä saa kussakin tuotteessa olla.

Tavoitteena on varmistaa, että kuluttajien kokonaisaltistus lisäaineille pysyy turvallisella tasolla, vaikka ruokaa nautittaisiin tavallisen monipuolisesti. Eli vaikka söisit erilaisia elintarvikkeita, jotka kaikki sisältävät eri lisäaineita, kokonaissaannin tulisi pysyä turvallisissa rajoissa ADI-arvojen ansiosta.

Lasten kohdalla joidenkin lisäaineiden saantiin on hyvä kiinnittää kuitenkin erityistä huomiota. Tämä johtuu erityisesti lasten pienemmästä kehonpainosta, jolloin ADI-arvo täyttyy nopeammin. Otetaan esimerkiksi nitriitti (E249, E250). Sitä lisätään lihavalmisteisiin, kuten makkaraan ja leikkeleisiin, estämään vaarallisen Clostridium botulinum -bakteerin kasvua. Nitriitillä on ADI-arvo, joka on 0,07 mg / painokilo / päivä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi 20 kg painava lapsi voi turvallisesti nauttia 1,4 mg nitriittiä päivässä. Yhden nakin nitriittipitoisuus voi olla noin 0,5–1 mg, joten jo 2–3 nakkia voi saada saannin lähelle tai yli ADI-arvon. Tämän vuoksi on tärkeää tiedostaa, mitä ja kuinka paljon syö, erityisesti lasten kohdalla.

Toinen esimerkki on makeutusaine aspartaami. Sen ADI-arvo on 40 mg/kg kehonpainoa kohti vuorokaudessa. 20 kg painavalle lapselle tämä tarkoittaa 800 mg vuorokaudessa. Suomessa ja EU:ssa virvoitusjuomissa sallittu aspartaamin enimmäismäärä on 600 mg/litra. Tämän perusteella 20 kg painava lapsi voisi juoda noin 1,33 litraa tällaista virvoitusjuomaa ennen kuin aspartaamin ADI-arvo ylittyisi. On kuitenkin hyvä muistaa, että monet juomat eivät sisällä aspartaamia tätä enimmäismäärää, eikä yli litra virvoitusjuomia ole muutenkaan suositeltavaa nauttia päivittäin. Tärkeintä on monipuolinen ruokavalio, jolloin mikään yksittäinen lisäaine ei pääse kerääntymään suuria määriä elimistöön.

Yhteenveto

Lisäaineet ja E-koodit ovat siis osa nykyaikaista ruoantuotantoa, ja niiden käyttöä säädellään tiukasti. Vaikka joidenkin yksittäisten lisäaineiden, kuten nitriitin, runsas saanti voi ylittää turvallisen raja-arvon tietyissä tilanteissa, yleisesti ottaen elintarvikkeiden lisäaineiden käytön tavoitteena on ruokaturvallisuuden ja laadun varmistaminen. Tärkeintä on monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio, jossa kiinnitetään huomiota kokonaisuuteen.