Pirjo on 60 vuotta täyttävä sairaanhoitaja, jonka elämä on täynnä liikettä ja tekemistä: sambaa, metsästystä ja kalastusta. Iän myötä Pirjo on alkanut huomata sen, minkä moni tunnistaa – keho ei enää palaudu entiseen tapaan, kolotuksia ilmaantuu ja ajatus siitä, että lääkäri pysyisi mahdollisimman pitkään loitolla, alkoi tuntua yhä tärkeämmältä. Jotain oli tehtävä.
Ajatus elämäntapamuutoksesta oli kypsynyt pitkään. Pirjo oli kokeillut vuosien varrella lähes kaiken mahdollisen: dieettejä laidasta laitaan ja myös laihdutuslääkkeitä, joiden avulla paino kyllä putosi, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Lopulta hän ei halunnut jatkaa lääkkeiden syömistä lopun elämää. Verkkovalmennus vaikutti erilaiselta – monipuoliselta ja ennen kaikkea realistiselta. Sellaiselta, jossa ei tarvitsisi enää kiusata itseään.
Valmennuksen myötä paino on lääkkeiden jälkeen tullut edelleen alaspäin ja vaikutus näkyy arjessa. Jaksaminen on parantunut, liikkuminen tuntuu kevyemmältä ja myös työkaverit ovat huomanneet muutoksen. Ehkä tärkeintä ei kuitenkaan ole ollut pelkkä painonpudotus, vaan uusi tapa suhtautua itseensä. Pirjo kuvaa valmennusta armolliseksi: ei pakottamista tai äärimmäisyyksiä, vaan hyvää, tavallista elämää – säännöllistä syömistä, liikkumista, nukkumista ja terveellisiä valintoja.
Ironista kyllä, Pirjo huomasi opettelevansa itselleen juuri niitä samoja asioita, joita hän toistaa omille potilailleen. Hän on jopa käyttänyt valmennuksen luentoja työssään silloin kun viesti on ollut parempi kuulla jonkun muun kuin oman hoitajan suusta. Pirjon tärkein oivallus kiteytyy yhteen ajatukseen: muutos lähtee oman itsensä hyväksymisestä. Kun lakkaa taistelemasta itseään vastaan ja uskaltaa olla armollinen, syntyy kestäviä muutoksia – sekä kehossa että mielessä.
Haluatko kokea samankaltaisia muutoksia omassa hyvinvoinnissasi kuin Pirjo? Tutustu Muutos-valmennukseen!
