Kun Tero täytti 50 vuotta, hän huomasi olevansa tilanteessa, jossa hänellä oli takanaan useita isoja leikkauksia, pitkä jakso kipujen kanssa elämistä ja hiljalleen kertyneitä kiloja. Töihin palaaminen pitkien sairauslomien jälkeen tuntui kuitenkin tärkeältä – ja samalla heräsi huoli omasta jaksamisesta. Edessä olisi vielä paljon työvuosia ja elämää toivottavasti useampi vuosikymmen. Oli aika etsiä keinoja, joilla pystyisi ottamaan oman hyvinvoinnin jälleen haltuun.

Tietoa Terolta löytyi jo ennestään mutta motivaation kanssa oli ollut haasteita. Juuri siksi Muutos-valmennuksen rauhallinen ja armollinen lähestymistapa teki vaikutuksen. Mahdollisuus edetä omaan tahtiin tuntui oikealta, varsinkin leikkaushistorian ja kehon stressitilan jälkeen.

Valmennuksen myötä Teron arki on muuttunut monella tapaa kevyemmäksi. Yleistukala olo on helpottunut ja syöminen tasoittunut luonnollisesti. Suurin muutos näkyi kuitenkin arjen pienissä hetkissä: “Huomaan, että pystyn aamulla nousemaan sängystä suoraan ylös. Ei tarvitse ensin kuulostella viittä minuuttia, että lähteekö päivä käyntiin.

Kun Teroa kysyttiin, kenelle hän suosittelisi valmennusta, vastaus oli harkittu ja maanläheinen – aivan kuten hänen koko matkansa: “Sellaiselle, joka kaipaa muutosta. En tyrkytä kenellekään, mutta jos joku miettii, että pitäisi tehdä jotakin, niin tämä on yksi hyvä vaihtoehto. Ei pelkkä kuntosalikortti, vaan monipuolisempi juttu.

Katso Teron tarina alla olevalta videolta.

Haluatko kokea samankaltaisia muutoksia omassa hyvinvoinnissasi kuin Tero? Tutustu Muutos-valmennukseen!

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

>
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.