Hormonitoiminnan vaikutuksista hyvinvointiin ja painonhallintaan puhutaan mediassa aina silloin tällöin. Käydään tässä kirjoituksessa asiaa läpi hieman tarkemmin.

On muutamia tunnusmerkkejä, joista voi tunnistaa jos kehossa epätasapainoa hormonitoiminnan suhteen. Vaikka kokisit jotain näistä, niin se ei automaattisesti tarkoita, että hormonitasapainossa olisi vääristymiä. Tarkoitus on, että siinä tapauksessa jos moni näistä kuvauksista tuntuu sellaiselta, joka osuu omalle kohdalla, kannattaa aidosti parantaa omia elintapoja tai jopa harkita lääkärissä käyntiä ja hormoniarvojen mittauttamista.

  1. Terveellisistä elintavoista huolimatta on vaikea pitää tai laskea paino halutulle tasolle ja rasva pakkautuu erityisesti navan ympärille. Navan ympärille pakkautunut rasva saattaa kertoa siitä, että kehossa on suuria määriä estrogeenia, kortisolia ja todella vähän testosteronia.
  2. Lihasmassan katoaminen tai lihaskunnon heikentyminen harjoittelusta huolimatta voi kieliä siitä, että kasvu- ja testosteronihormonia ei erity riittäviä määriä.
  3. Seksuaalisten halujen katoaminen voi johtua estrogeenin vähäisestä määrästä naisilla ja testosteronin vähäisestä määrästä miehillä.
  4. Vatsan toiminnan ongelmat voivat johtua myös siitä, että kokee stressiä. Stressi saattaa vaikuttaa vatsan luontaiseen bakteerikantaan negatiivisesti.
  5. Pitkään jatkunut väsymys, johon ei oikein tunnu löytyvän muuta vastausta, silloin saattaa olla kyse hormonien epätasapainosta.
  6. Äkillinen hiustenlähtö voi olla merkki ravintoaineiden puutoksesta tai hormonien epätasapainosta.

Hormonitasapaino on kuin monimutkainen laitteisto, jossa jokaisen palasen olisi hyvä olla kohdallaan, jotta kokonaisuus toimii mahdollisimman hyvin. Usein hormonit toimivat siten, että tietyn hormonin määrä kehossa nousee ja toisen laskee, siksi hormonien epätasapainosta voi aiheutua ketjureaktio ja tunne siitä että “kroppa on sekaisin” ja mikään ei oikein toimi niin hyvin kuin joskus on saattanut toimia.

Ikääntyessä hormonitoimintaa luontaisesti muuttuu ja sen vuoksi terveellisiin elintapoihin tulisi kiinnittää erityisesti huomiota.

Hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit

Tietyt ulkoiset kemikaalit saattavat toimia ihmisen kehossa hormonin tavoin, tai häiritä kehon omaa hormonituotantoa. Ihminen voi esimerkiksi altistua näille elintarvikkeiden, muovimateriaalien, maalien, pesuaineiden ja kosmeettisten valmisteiden välityksellä.

Euroopan komissio julkaisi vuonna 2001 tutkimuksen, jossa käsiteltiin noin viittä sataa ihmisen hormonitoimintaa häiritsevää kemikaalia, tutkimukseen pääset tästä. (ei tarvitse lukea tutkimusta, tiivistelmä löytyy tästä kirjoituksesta). 

Noin 90% ihmisistä on altistunut BPA nimiselle yhdisteelle, jota löytyy mm. CD- ja DVD-levyistä ja vesipulloista. Ei ole suositeltavaa käyttää vanhaa vesipulloa kovin montaa kertaa uudestaan, koska tätä BPA-muoviyhdistettä liukenee vähitellen jonkin verran vesipullon kautta veteen. Säännölliseen käyttöön kannattaakin hankkia BPA-vapaa vesipullo.

Erilaisia hormonitoimintaa häiritseviä muita myrkkyjä ovat mm. dioksiini, atatsiini, ftalaatit, perkloraatti, palonsuoja-aineet, lyijy, arseeni, elohopea, perfluoratut kemikaalit, orgaaniset fosforiesteet, glysyylieetterit. Näitä löytyy monesta lähteestä, joten käydään läpi seuraavaksi muutamia vinkkejä siihen kuinka yleisesti voi vähentää altistumista näille.

  1. Säännöllinen käsien pesu vähentää altistumista.
  2. Kodin yleinen puhtaus ja säännöllinen pölyjen imurointi vähentää altistumista.
  3. Muoviesineiden käytön vähentäminen vähentää altistumista.
  4. Tölkeissä säilytetyssä ruoassa voi olla hieman suurempia pitoisuuksia kuin kartonki ja lasipurkeissa säilytetyssä ruoassa.
  5. Osa kosmetiikan haju- ja sidosaineista saattaa sisältää hormonitoimintaa häiritseviä aineita.

Onneksi ihmisen yksilönä ei tarvitse kaikkea tätä tietää, sillä EU:n ja Suomen terveysviranomaiset pitävät huolen suurimmista riskeistä ja kieltävät yrityksiä käyttämästä aineita, joista voi olla haittaa ihmisille. Tästä aiheesta ei siksi kannata liikaa huolestua tai stressata. Kaikkein tärkeintä on huolehtia ravinteikkaasta ruokavaliosta, riittävästä liikunnasta ja stressinhallinnasta. Ne yhdistettynä kehon luontaiseen kykyyn käsitellä ympäristön myrkkyjä riittävät valtaosalle takaamaan hyvinvoivan kehon.  

Ihminen luonnostaan kestää ja pystyy suodattamaan suurimman osan kehoon kuulumattomista kemikaaleista.

Kertauksena vielä:

Kehon hormonitoiminnan tasapainottamisessa avainasemassa ovat stressinhallinta, rentoutumis- ja läsnäoloharjoitukset, sopiva määrä ravinnerikasta ravintoa sekä riittävä, muttei liiallinen kehon aktivointi.

Kun stressin määrä laskee, myös sukupuolihormonitaso palaa luontaiselle tasolle ikääsi nähden. Hormonitoiminnan tasapainottamisesta seurauksena on helpompi päästä eroon ylimääräisestä rasvasta ja mieliala usein tasapainottuu.

Stressinhallinta on mahdollisesti hankalin hormonitasapainoon liittyviä tekijä, koska se ei ole niin konkreettinen asia kuin ravinto tai liikkuminen. On siis syytä rehellisesti tarkastella omaa elämää ja siinä nykyisellään läsnäolevia stressin lähteitä. 

Lisätietoa seuraavasta kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävästä Muutos-valmennuksesta löydät täältä.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

>