Erilaiset rieskat ovat erinomaista pikaruokaa, sillä niiden valmistus on nopeaa sekä vaivatonta ja voit jemmata taikinaan helposti erilaisia kasviksia. Yleensä niihin kuitenkin tarvitaan munia, jolloin ne eivät sovellu vegaaniseen ruokavalioon. Muutamalla kikka kolmosella rieskoistakin saa vegaanisia.

Valitse kaapista tällä kertaa kikhernejauhoja, sillä ne hyytyvät samaan tyyliin kuin muna niissä tavisrieskoissa. Nämä rieskat ovat muuten vegaanisuuden lisäksi myös luontaisesti gluteeniton, maidoton ja sisältää huomattavan määrän mm. proteiinia, kuituja sekä antioksidantteja.

PS. Alla olevasta ohjeesta tulee taikinaa juuri sopivasti sellaiseen isoon uunivuokaan, mutta jos haluat paistaa kokonaisen pellillisen, niin ohje kannattaa tehdä ainakin 1 ½ kertaisena.

 

Ainekset noin 12 palaan:

  • 5 dl kikhernejauhoja
  • 5 dl vettä
  • 2-4 valkosipulin kynttä murskattuna (helpoiten hoituu puristimella)
  • ½ - 1 dl tuoretta persiljaa tai mitä tahansa muuta yrttiä silputtuna
  • 1 tl suolaa

Mikäli pidät juustoisesta mausta, lisää 3-4 rkl ravintohiivahiutaleita.

Rieskojen valmistus on nopeaa sekä vaivatonta ja voit jemmata taikinaan helposti erilaisia kasviksia.

Tee näin:

  • Laita uuni lämpenemään 200 °C.
  • Vispaa huolellisesti keskenään vesi ja kikhernejauhot.
  • Sekoita joukkoon valkosipuli, yrtit ja suola (+ravintohiivahiutaleet).
  • Kaada taikina isoon paistovuokaan (noin 26cm x 38cm) leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi. Taikina on siis todella nestemäistä/ juoksevaa, mutta se jähmettyy kyllä uunissa. Usko pois!
  • Paista uunin keskitasolla 15-20 minuutin ajan tai kunnes leipä on täysin hyytynyt/ tiivis ja se on saanut pintaansa kauniin kullanruskean sävyn.
  • Anna jäähtyä, kippaa ylösalaisin, jotta saat poistettua leivinpaperin ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.
  • Nauti suosikki leivänpäällistesi kera. Seuraavana päivänä leipä on parhaimmillaan paahdettuna.

Säilyy hyvänä jääkaapissa kannellisessa rasiassa noin viikon verran.

Miltä vaikuttaa, aiotko kokeilla? Jaa resepti myös ystävillesi!


Muutos-valmennus: 
Suomen monipuolisin hyvinvointivalmennus - Hyvinvointia ilman hampaiden kiristelyä tai kalorien laskentaa

“Pudota painoasi helpolla ja armollisella tavalla niin saat lisää energiaa elämääsi ja kepeän nuorekkaan olemuksesi takaisin… lähes automaattisesti!“

Jo yli 16,000 kaltaistasi suomalaista on saanut avun elämäänsä
ainutlaatuisesta jatkuvasta muutosohjelmasta - joko tuli Sinun vuorosi?

Mitä sitten kuuluu toimivaan painonpudotukseen johtavaan tapojen muutokseen…

Viiden kohdan syvävaikuttava menetelmä toimii aukotta ihan jokaiselle - tule mukanasi pienikin motivaatio niin me huolehdimme lopusta!

Jotta ymmärrät jo etukäteen ennen Muutos-valmennuksen aloittamista miksi se tulee toimimaan, haluan että tiedät täsmälleen mihin se perustuu.

Tarvitset vain viiden kohdan muistilistan, josta huolehtiminen
riittää mainiosti tuottamaan tuloksia: 

  1. Itsellesi oikeanlainen ravinto ja juuri oikeaan aikaan nautittuna
  2. Stressitasojesi alentaminen huomattavasti - helposti opittavilla uusilla tavoilla
  3. Riittävä liikunta omilla ehdoillasi toteutettuna... ja 100% ilman pakkoa!
  4. Mielesi helliminen oikeilla ajatusmalleilla, jotta muutoksesta tulee suorastaan nautittavaa! (painonpudotushan harvemmin on nautinnollista... mutta mitä jos se onkin mahdollista?)
  5. Riittävän syvän, rentouttavan unen ja muun palautumisen aikaansaaminen toimiviksi todistetuilla ohjeilla

Eikö vaikuta helpolta - lähes liian helpolta? Juuri siinä piilee samalla myös sen MUUTOSVOIMA…

  • Tuula Lauronen sanoo:

    Hei! valitettavasti en ehdi mukaan viikkoa pidemmälle kurssille, nytkin on ensimmäinen ja kolmas päivä niin pitkiä, että en tiedä miten ehdin. Olen ollut selkävaivainen 4kk, minulla on siihen jumppaohjeet. Ongelmia, ongelmien perään. Terv Tuula Lauronen

  • {"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

    MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

    >