Kuka olet?
Olen Eija, 58-vuotias, malmilta.

Minkälaisia tuloksia on tullut?

Minun kolesteroliarvot on viitearvoissa ja minä olen 16 kg pudottanut painoa. Minä olisin saanut sokerilääkityspiikin, jos en olisi tehnyt elämäntapamuutosta. 

Lääkäri sanoi, että huitsin hienot arvot oli kun kävin helmikuussa (vastaanotolla). Siitä syksystä helmikuulle oli tapahtunut sellainen muutos, että olin viitearvoissa. Tosi hyviä tuloksia olen saanut.

Miksi aloitit elämäntapamuutoksen Muutos-valmennuksen avulla?

Minä olin niin huonossa kunnossa. Painoin 96 kg ja minulla oli diabetes, kolesteroli ja vaikka mitä. Sitten minä jotenkin piristyin tuossa kesän aikana ja ajattelin, että kun tämä tuli kohdalle, että, hitaasti kiruhtaen minä haluan lähteä muuttamaan elintapojani.

Tämä osui sitten kohdalle. Sitten sanottiin, että etenee hitaasti, ettei tule kerralla kauheaa läjää matskuja. Minusta tämä tuntui aika helpolta kun noudatti vain ohjeita orjallisesti. Minä rupesin itse tekemään ruokaa ja panostaa siihen ruoanlaittoon. Sitten minä ostelin sellaisia ruokia kun te ohjeistitte.

Mikä on muuttunut valmennuksen kuluessa?

Tärkeää on ollut säännöllisyys. Veden juominen ja säännöllisyys ruokailussa. Syön pieniä annoksia, mutta usein. Ja paljon vihanneksia.

Minä jaksan enemmän liikkua. On minulla vieläkin tavoitetta, mutta olen vasta nyt aloittanut liikunnan. Kyllä minä kesällä uin paljon, mutta nyt minä olen aloittanut säännöllisen muun liikunnan.

Olen ollut tosi tyytyväinen, että lähdin mukaan. Opetttelemaan uusia elämäntapoja.

Luuletko, että tulokset pysyvät?

Kyllä minä luulen, että tulen syömään pari lämmintä ateriaa päivässä ja 80 % täyteen pääsääntöisesti. Sitten on niitä juhlatilaisuuksia, jolloin se lipeää, mutta sitten aina palaa takaisin siihen. Se paino tuntuu pysyvän tietyissä mitoissa.

Kenelle suosittelisit Muutos-valmennusta?

Kaikille, joilla on henkisesti potentiaalia muutokseen. Itsestä se lähtee, että noudattaa ohjeita. Minusta tämä sopii kaikille.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

>