Lähes kaikkia asioita elämässä voi opetella kahdella tavalla: nopeasti tai hitaasti. Jos nopeasti olisi aina parempi vaihtoehto, niin miksi kukaan opettelisi ikinä hitaasti asioita? No, se selviää kun luet tämän kirjoituksen loppuun.

Voit esimerkiksi mennä vieraan kielen pikakurssille, joka kestää muutaman viikon. Pikakurssilla opit pänttäämällä ulkoa muutaman tavan miten tervehtiä, kiittää ja vaikkapa miten tilata kupin kahvia. Selviät kyllä kahvikupin tilaamisesta, mutta mitä jos tarjoilija kysyy vieraalla kielellä, että haluatko kahviin maitoa? Jos pikakurssilla juuri tätä asiaa ei ole käyty läpi, niin tulee eteen hankala tilanne.

Muutenkin pikakurssin opit säilyvät vain niin kauan kuin pystyt pitämään asiat lyhytkestoisessa muistissa, eli useimmiten korkeintaan muutaman viikon. Kahvin tilaaminen puolen vuoden päästä kurssin käymisestä tuottaa jo enemmän haasteita. On työlästä jos kaikki tieto perustuu ulkoa opetteluun ja opittujen asioiden toistoon ilman sitä, että osaa itse soveltaa opit joustavasti arjen erilaisiin alati muuttuviin tilanteisiin.

Jos taas päätät opiskella aihetta hyvän opettajan avustuksella pidempijaksoisesti vähintään kuukausien ajan, opit lopulta muodostamaan itse lauseita vieraalla kielellä ja käymään luovaa keskustelua todellisissa tilanteissa. Tulee eteesi minkälainen tilanne tahansa, pystyt siitä vähintäänkin selviytymään. Jos uutta vierasta asiaa vaikkapa nyt kieltä haluaa käyttää siten, että se on sujuvaa ja luontaista, ei pikakurssi riitä. Sen sijaan vaaditaan aikaa, toistoja ja järkevä opetusmenetelmä.

Silloin kun osaa asian tekemisen, se muuttuu mukavaksi ja helpoksi toistaa. Osittain tähän perustuu myös se miksi toisille hyvinvointia edistävä eläminen on helppoa, kun taas toisille raskasta ja vaatii jatkuvasti muistamista ja tahdonvoimaa.

Hyvinvointia voi opetella “ulkoa” tai vaihtoehtoisesti asiat aidosti sisäistäen

Myös hyvinvointia voi opiskella kahdella tapaa. Voit käydä lyhyen kurssin, jossa on suoria reseptejä, joita seuraamalla saat tehtyä terveellisen aterian, joita voit aina uudestaan ja uudestaan toistaa. Usein lyhyen kurssin rajatun ajan puitteissa voidaan keskittyä vain pintapuolisesti yhteen tiettyyn hyvinvoinnin osa-alueeseen esimerkiksi kokoelmaan vatsalihasharjoitteita. Toiset lyhyet kurssit ovat sellaisia, joissa tiivistetään tieto siten, että voidaan esitellä pintaraapaisu valittuihin hyvinvoinnin osa-alueisiin tiivistäen esimerkiksi “miten syödä” aihe viikon mittaiseksi materiaaliksi. 

Hyvinvointi on kokonaisuus johon kuuluu ravinto, kehonhuolto, liikunta, lepo, stressinhallinta, mieli ja tavat. Se, että oppii yhden osan näistä ei tarkoita sitä, että keho toimisi vielä kokonaisuutena hyvin. Se, että tekee yksitoikkoisesti tiettyä vatsalihasliikettä, ei tee kehostasi kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaa. Se mahdollistaa vain sen, että pystyt tekemään kyseistä liikettä hieman enemmän ja helpommin. 

Sama kuin jos täyden perusremontin kaipaavan talon ulkopinnat maalaa, voi se hetken aikaa näyttää hyvältä, mutta pohjimmaista piilevää rakennevikaa se ei korjaa. Sama pätee elintapoihin. Mitä pidempään lykkää perustavanlaatuisten muutosten tekemistä omiin elintapoihin, sitä kalliimpia terveydelle ovat pitkän aikavälin seuraukset.

Mitä varten pikakuurit ja kurssit painonhallinnassa ovat?

Painonpudotuksen osalta lyhyet kuurit tai pikakurssit  sopivat niille, jotka haluavat jotain erityistä tilannetta varten pudottaa painoa välittämättä siitä ovatko tulokset pysyviä vai ei.  Nopeasti painon pudottaminen tarkasti määriteltyjen reseptien tai valmisruokien kanssa on vähän kuin ulkoa opettelua - niiden kanssa pärjää vain niin kauan kuin niitä orjallisesti toteuttaa. Heti kun tulee jokin odottamaton tilanne, esimerkiksi on reissussa, kylässä, tulee sairastuminen tai tilanne, että tekeekin mieli erilaista ruokaa kuin annetuissa ohjeissa on, menee suunnitelma pieleen. 

Tunnetko jonkun joka jaksaisi syödä vuodesta toiseen annettujen ohjeiden mukaan? No.. en tiedä minäkään.. Edes ammattiurheilijat eivät syö ympäri vuoden täysin ohjeiden mukaan vaan korkeintaan muutaman viikon mittaisia jaksoja kun haluavat pudottaa painon esimerkiksi punnitusta varten.

Kannattaako meidän tavallisten ihmisten suorittaa 30 päivää kestäviä tai vastaavia pikadieettejä, kuureja, haasteita tai muita ruokavaliota rajusti rajoittavia ohjelmia jos haluaa parantaa pysyvästi hyvinvointia, vähentää riskiä sairastua tyypillisiin elintapasairauksiin tai pudottaa pysyvästi painoa? NO EI MISSÄÄN NIMESSÄ jos pitää oman kehon pitkäntähtäimen kestävää ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tärkeänä ja haluaa perustaa hyvinvoinnin kestäville rakenteille nopeiden väliaikaisten ratkaisujen sijaan.

Lyhyet haasteet voivat toimia inspiraationa tai lähtölaukauksena jossakin aiheessa, mutta käytännössä aina niitä tulisi seurata myös reilusti sisäistämistä sekä harjoittelua pysyvien muutosten ja tulosten saamikseksi. Muutaman viikon kurssi on harvoin riittävä takaamaan kestävät tulokset painonhallintaan tai elämäntaparemonttiin. Tätä puoltavat myös lukuisat tutkimukset aiheesta.

Lyhyet kurssikokonaisuudet sopivat yleensä parhaiten jonkun tietyn yksittäisen osa-alueen syventämiseen, koska silloin käytetettävissä oleva aika voidaan käyttää kyseiseen täysin yhden asian oppimiseen.

Miten Muutos-valmennus eroaa pikakursseista?

On tärkeä erottaa kurssit valmennuksesta tai pitkäjänteisestä opettamisesta. Näiden kaksi tärkeintä eroa liittyy siihen, että ensinnäkin, valmennuksessa halutaan saada valmennettava itse soveltamaan oppeja eri tilanteissa. Toinen ero liittyy pysyvyyteen. Valmennuksessa pyritään siihen, että opit ovat pysyviä. Nämä molemmat vaativat aikaa. Viikkojen sijaan kyse on yleensä kuukausista, jotta voidaan puhua pysyvistä ja ihmiseen juurtyneista malleista. Tutkimusten mukaan uuden tavan opettelu hieman tavasta riippuen vaatii keskimäärin 66 päivää, ennen kuin se on juurtunut.

Muutos-valmennus on lähtökohtaisesti kestoltaan vuoden mittainen verkossa tapahtuva valmennus. Toki lyhyempiäkin ajanjaksoja voi valmennuksessa olla mukana, mutta vuosi on suositeltava aika pysyvien tulosten takaamiseksi. Edistymistä koet toki koko valmennuksen aikana heti ensimmäisistä viikoista lähtien, tuloksia ei tarvitse odottaa loputtomiin. 

Muutos-valmennuksen tarkoitus on pudottaa painoasi sopivalla vauhdilla pitämällä huolta yleisestä hyvinvoinnista, mielialasta ja toimintakyvystä. Valmennuksen edetessä painosi tulee asettumaan sinulle luontaiselle tasolle. Perinteisiin laihdutusohjelmiin verrattuna painonpudotus on pysyvää, vaikka alku on hieman rauhallisempaa verrattuna 5-8 viikon pikakursseihin, pussikuureihin tai rajusti kaloreita rajoittaviin menetelmiin.

Toisin kuin lyhyillä kuureilla, rauhalliseen tahtiin tapahtuva painonpudotus ei aiheuta samoja sivuoireita kuin nopea painonpudotus. Liian nopeassa painonpudotuksessa paino lähtee lihaksista ja nesteistä, pahimmillaan luusto voi heikentyä. Rauhallisesti tapahtuvan painonpudotuksen ei kuulu tuntua millään tavalla epämielyttävältä arjessa, ei karmivaa nälkää tai väsyä vaan puhdas, virkeä ja terve olo koko ajan. Mitään järkiperäistä syytä turvautua pikakuureihin ei siis ole.

Muutos-valmennus on suunniteltu siten, että käymällä viikoittain läpi saamiasi materiaaleja alat ymmärtää kehosi ja mielesi toimintaa. Sinun tarvitsee vain seurata ja toteuttaa valmennuksessa annettavia toimintaohjeita. Valmennus ei perustu ”syö tätä enemmän ja vähennä tätä” -metodiin vaan uusien tapojen opetteluun. Vähitellen vanhat huonot tapasi poistuvat ilman, että jäät kaipaamaan niitä siirtymävaiheen jälkeen. 

Muutos-valmennuksessa tehdään koko kehon perusremontti, joka palkitsee pitkään myös valmennuksen jälkeen.Oletko sinä valmis jättämään historiaan vanhat toimimattomat tavat ja alkaa edistämään hyvinvointiasi terveys edellä? Se on varmin tapa myös ylläpitää tulokset ja estää kuureille tyypillinen jojo-ilmiö, jossa paino ensin lähtee, mutta hyvin pian palaa taas takaisin lähtöpisteeseen, tai sen yli.

  • Marita Lindström sanoo:

    Pienellä eläkkeellä on mahdoton maksaa valmennuksesta, anteeksi vain!

  • {"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

    MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

    >