Miltä kuulostaisi terveellinen ja ravitseva aamupala, jonka voit kiireisimpinä aamuina napata vaikka evääksi työmatkalle? Näiden etukäteen valmistettavien aamupalamuffinien avulla aamut hoituvat sujuvammin, kun aikaa ei kulu turhaan aamiaisen valmistamiseen.

 Voit maustaa muffinit vaikka joka kerta eri tavalla sen mukaan, mitä kaapeistasi sattuu löytymään (kokeile esim. tuoreita tai pakastettuja marjoja, hedelmiä joko tuoreena tai kuivattuina, pähkinöitä, siemeniä, kookoshiutaleita, suklaahippuja, kaakaonibsejä…), joten näihin et kyllästy ihan heti. Voit toki tehdä myös useampaa makua samalla kertaa, jos valinnan vaikeus yllättää!

Ainekset 6-8 muffiniin:

  • 2 dl/ 70g (gluteenittomia) kaurahiutaleita (myös muut puurohiutaleet käyvät oikein hyvin)
  • 1 dl maitoa valintasi mukaan
  • 2 munaa
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 100g marjoja valintasi mukaan (tuoreita tai pakastettuja)
  • 2 rkl makeutusta (hunajaa, vaahterasiirappia, agave-siirappia, kookossokeria, Karppi-sokeria…)
  • 1 tl vaniljauutetta tai –jauhetta

Mausta muffinit haluamallasi tavalla esimerkiksi marjoilla, pähkinöillä tai kookoshiutaleilla

Tee näin:

  • Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.
  • Sekoita kaikki ainekset marjoja lukuun ottamatta kulhossa hyvin sekaisin. Lisää tässä kohdin pähkinät rouhittuina, suklaata, tms., mikäli niitä käytät. Taikina jää hyvin löysäksi, joten älä huolestu!
  • Lusikoi taikinaa silikonisiin muffinivuokiin tasaisesti, niin että jokaiseen niistä tulee tasaisesti nestettä ja hiutaleita.
  • Lisää marjoja jokaisen muffinin päälle ja paina niitä hieman syvemmälle lusikalla. Mikäli käytät mansikoita, niin pilko niitä hieman pienemmiksi.
  • Paista muffineita uunissa 20-25 minuutin ajan (paistoaika saattaa vaihdella muffinien koosta ja uunin tehoista riippuen!). Pidä niitä siis koko ajan silmällä, jotta ne eivät pala!
  • Anna muffinien jäähtyä ennen kuin otat ne pois muoteista.

Muffinit säilyvät tiiviiseen rasiaan suljettuina jääkaapissa noin viikon ajan. Voit myös hyvin pakastaa ne ja ottaa edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan valmiiksi seuraavaa aamua varten.


Miltä vaikuttaa, aiotko kokeilla? Jaa resepti myös ystävillesi!


Muutos-valmennus: 
Suomen monipuolisin hyvinvointivalmennus - Hyvinvointia ilman hampaiden kiristelyä tai kalorien laskentaa

“Pudota painoasi helpolla ja armollisella tavalla niin saat lisää energiaa elämääsi ja kepeän nuorekkaan olemuksesi takaisin… lähes automaattisesti!“

Jo yli 13,000 kaltaistasi suomalaista on saanut avun elämäänsä
ainutlaatuisesta jatkuvasta muutosohjelmasta - joko tuli Sinun vuorosi?

Mitä sitten kuuluu toimivaan painonpudotukseen johtavaan tapojen muutokseen…

Viiden kohdan syvävaikuttava menetelmä toimii aukotta ihan jokaiselle - tule mukanasi pienikin motivaatio niin me huolehdimme lopusta!

Jotta ymmärrät jo etukäteen ennen Muutos-valmennuksen aloittamista miksi se tulee toimimaan, haluan että tiedät täsmälleen mihin se perustuu.

Tarvitset vain viiden kohdan muistilistan, josta huolehtiminen
riittää mainiosti tuottamaan tuloksia: 

  1. Itsellesi oikeanlainen ravinto ja juuri oikeaan aikaan nautittuna
  2. Stressitasojesi alentaminen huomattavasti - helposti opittavilla uusilla tavoilla
  3. Riittävä liikunta omilla ehdoillasi toteutettuna... ja 100% ilman pakkoa!
  4. Mielesi helliminen oikeilla ajatusmalleilla, jotta muutoksesta tulee suorastaan nautittavaa! (painonpudotushan harvemmin on nautinnollista... mutta mitä jos se onkin mahdollista?)
  5. Riittävän syvän, rentouttavan unen ja muun palautumisen aikaansaaminen toimiviksi todistetuilla ohjeilla

Eikö vaikuta helpolta - lähes liian helpolta? Juuri siinä piilee samalla myös sen MUUTOSVOIMA…

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

>